MARKET 201315. - 17.2.2013 / Konstakademien, Tukholma

Osavuosikatsaus, 2013
öljy kankaalle
130 x 160 cm

Galleria Heino esittelee seuraavan taiteilijan teoksia:

ERNO ENKENBERG

 

Olen ensisijaisesti maalari, vaikkakin valokuvilla on aina ollut suuri merkitys teoksissani. Aiemmat maalaussarjani perustuivat olemassa oleviin valokuviin. Nykyään rakennan ensin pienoismallin maalauksen aiheesta, kuvaan sen ja lopuksi toisinnan valokuvan maalaten sen kankaalle.

Maalaukseni ovat yhteiskunnallisia. Kuvaan usein uutisten välittämiä tapahtumia: terrorismia, kouluampumisia, luonnonmullistuksia ja muita tragedioita. Näkökulmani ei ole journalistinen, vaan pelkistän monivaiheisen työskentelyprosessin aikana uutisten tapahtumat eräänlaisiksi etäännytetyiksi arkkityypeiksi. Samalla oman aikamme tapahtumat liittyvät osaksi maalaustaiteen historiaa ja historiallisten tapahtumien sykliä.

Uusimmat maalaukseni käsittelevät taloutta ja valtaa arkisten, mutta latautuneiden kuvien kautta. Pienoismalli, johon maalaus perustuu, on yksinkertaistettu malli todellisuudesta samalla tavoin kuin talouden mallit ja teoriat ovat yritys kuvata talouden lainalaisuuksia. Useimmiten pienoismallit ja siten maalauksenikin ovat epätäydellisiä: pankkiautomaatista puuttuvat sekä näppäimistö että seteliaukko ja kassakaappi on maalauksessa eikä sen takana. Asekaupassa aseet taas on aseteltu esille valmiiksi siten, että kapinalliset ja terroristit löytävät aseensa vasemmalta ja sotilaat oikealta puolelta.

Erno Enkenberg

Kuvataiteilija Erno Enkenberg (s.1975) on valmistunut maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2010. Enkenberg on opiskellut myös Wimbledon School of Art´ssa Lontoossa (1997-2001) sekä Vapaassa taidekoulussa (1997-1998)
 
  • enkenberg/2013/Automaton

    Automaatti, 2013
    öljy kankaalle
    200 x 135 cm

  • enkenberg/2013/Safe

    Kassakaappi, 2013
    öljy kankaalle
    90 x 70 cm

  • enkenberg/2013/Osavuosikatsaus

    Osavuosikatsaus, 2013
    öljy kankaalle
    130 x 160 cm

  • enkenberg/2013/Petrol-pump

    Tankki, 2013
    öljy kankaalle
    135 x 200 cm

  • enkenberg/2013/Gun-store

    Asekauppa, 2013
    öljy kankaalle
    100 x 150 cm

 
 
 
 
 
top