SARI KEMPPINENGrafiikkaa 13.5.2005 – 29.5.2005

Silver lining I, 2005
akryyli hologrammimuoville
100 x 120 cm

Miten muistot syntyvät? Ainakin itse huomaan ajattelevani jonain tiettynä hetkenä, että tämän muistan varmasti ikuisesti, kunnes sitten huomaan unohtaneeni. Joistain muistoista on vaikea saada kiinni ja ne tuntuvat pakenevan meitä. Toisia taas ei pääse pakoon. Muistomme ovat henkilökohtaisia; toisen ihmisen muistot samasta asiasta ovat usein erilaisia, joskus jopa päinvastaisia. Muistot voivat myös muuttua mielessämme ajan kulkiessa eteenpäin.

Galleria Heinon näyttelyyn olen kerännyt erilaisia muistoja, omia ja muiden. Olen myös löytänyt kirpputoreilta vanhoja valokuvia, jotka ovat muiden ihmisten unohtamia muistoja. Nämä kuvat olivat lähtökohtana "Hukkaan heitettyjä muistoja"- teossarjaan. Materiaalina olen siinä käyttänyt valkoista satiinia, jolle olen vedostanut kuvat valkoisella painovärillä. Katsojan liikkuessa teoksen edessä, kuva näyttäytyy välillä negatiivina, välillä positiivina.

Toinen näyttelyn teema lähti kaikille tutusta sanonnasta "kaikilla pilvillä on hopeareunus". Vedostin hopeiselle kankaalle kuvia pilvisistä päivistä. Vaikka sanonta onkin kulunut ja kliseinen, on sen takana viisaus, jonka allekirjoitan. Usein vastoinkäymisistäkin löytyy lopulta se hopeareunus

Sari Kemppinen

 
kemppinen/2005/Muistoja-sarjasta1a

sarjasta Muistoja, 2005
serigrafia kankaalle
57 x 44 cm
editio 6

kemppinen/2005/Muistoja-sarjasta1b

sarjasta Muistoja, 2005
serigrafia kankaalle
57 x 44 cm
editio 6

kemppinen/2005/Muistoja-sarjasta2a

sarjasta Muistoja, 2005
serigrafia kankaalle
49 x 44 cm
editio 6

kemppinen/2005/Muistoja-sarjasta2b

sarjasta Muistoja, 2005
serigrafia kankaalle
49 x 44 cm
editio 6

kemppinen/2005/Muistoja-sarjasta3a

sarjasta Muistoja, 2005
serigrafia kankaalle
59 x 40 cm
editio 6

kemppinen/2005/Muistoja-sarjasta3b

sarjasta Muistoja, 2005
serigrafia kankaalle
59 x 40 cm
editio 6

kemppinen/2005/Muistoja-sarjasta4a

sarjasta Muistoja, 2005
serigrafia kankaalle
59 x 43 cm
editio 6

kemppinen/2005/Muistoja-sarjasta4b

sarjasta Muistoja, 2005
serigrafia kankaalle
59 x 43 cm
editio 6

kemppinen/2005/Muistoja-sarjasta5a

sarjasta Muistoja, 2005
serigrafia kankaalle
56 x 43 cm
editio 6

kemppinen/2005/Muistoja-sarjasta5b

sarjasta Muistoja, 2005
serigrafia paperille
56 x 43 cm
editio 6

kemppinen/2005/Muistoja-sarjasta6a

sarjasta Muistoja, 2005
serigrafia kankaalle
48 x 37 cm
editio 6

kemppinen/2005/Muistoja-sarjasta6b

sarjasta Muistoja, 2005
serigrafia kankaalle
48 x 37 cm
editio 6

kemppinen/2005/everycloudhasasilverlining

Silver lining I, 2005
akryyli hologrammimuoville
100 x 120 cm

kemppinen/2005/everycloudhasasilverliningIII

sarjasta Every cloud has a silver lining III, 2005
serigrafia kankaalle
73 x 61 cm
editio 10

kemppinen/2005/everycloudhasasilverliningIV

sarjasta Every cloud has a silver lining IV, 2005
serigrafia kankaalle
73 x 56 cm
editio 10

 
 
 
 
 
top