MINNA JATKOLAHelsingin Vanhan kirkon puistossa ja muita kertomuksia

Beatricen jäljillä, 2006
akryyli ja öljy kankaalle
260 x 340 cm

Maalaustaide on aina - tavalla tai toisella - kertovaa. Ei-esittävä abstraktiokin sisältää viitteen tai kommentin taiteeseen itseensä ja on vuorovaikutuksellisessa suhteessa taidehistorian kuvaston ja teorioiden kanssa.

Suurten kertomusten kyseenalaistaminen ei ole poistanut tarinoiden kertomisen tarvetta. Tällä hetkellä esimerkiksi mainonnassa narratiiviset keinot ovat suosittuja. Myytävään tuotteeseen ujutetaan tarina, jota tarjotaan tuotteen mukana. Osa mainoksista on muuttunut abstrakteiksi ja vaikeiksi ymmärtää kohderyhmä-ajattelun seurauksena. Mainostettava tuote tai asia jää tunnistamatta ja kertomuksellisen aineksen kaikki tasot eivät avaudu niille, jotka eivät tunne mainostettavan tuotteen tarkoitusta ja käyttäjäkulttuuria. Internetin ja joukkoviestimien kuvamaailmat aiheuttavat ahdistusta ja vieraantuneisuuden tunnetta. Useat samanaikaiset todellisuudet muodostavat moniäänisen kuoron, jonka tarinoista ei saa selvää, mutta joka manipuloi ja viettelee vakuutellen.

Kiihtyvällä tahdilla teknistyvässä maailmassa, jossa virtuaalitodellisuudet muokkaavat käsityksiämme kommunikoinnista ja elämisen tavoista, on alettu jälleen miettiä identiteettiä, yhteisöllisyyttä ja fyysisen läsnäolon merkitystä kulttuurissa. Yksilön identiteetti on aina vuorovaikutussuhteessa ympäristön kanssa. Paul Ricoeur ajattelee kunkin persoonallisen identiteetin rakentuvan ja saavan mielekkyyden kokemuksen muotoutuessaan kerronnallisessa suhteessa toisiin ihmisiin. Olennaista on, miten identiteetti kerrotaan suhteessa toisiin.

Kerronnallinen aines on aina ollut vahvasti mukana maalaustyöskentelyssäni. Lähtökohtana uudelle työlle voi olla joku lausahdus, luettu teksti, joko olemassa oleva tai kuviteltu tarina. Maalausta työstäessä visuaaliset elementit ovat kuitenkin enemmän mielenkiintoni kohteena kuin tarinan kuvittaminen. Valmis työ rakentuu muodon ja sisällön suhteesta, joka ei ole ristiriidaton.

Maalauksessa minua kiinnostaa myös mahdollisuus sekoittaa ajan ja paikan käsitteitä keskenään. Kun maalauksessa on erilaisia, toisistaan erillisiä tiloja ja alueita, ne hahmottuvat yhdeksi kokonaisuudeksi, joka ei kuitenkaan rajaudu ajallisesti yhteen hetkeen, samanaikaisiin tapahtumiin. Asiat, jotka liikkuvat ajallisesti eri tasoilla pikemminkin näyttäytyvät yhdessä samanaikaisesti silloin, kun niitä yhdistää joku sisällöllinen teema.

Minna Jatkola

 
  • jatkola/2006/JATKOLA_Piilopaikka

    Piilopaikka, 2005
    muste, akryyli, öljy ja vaha kankaalle
    280 x 250 cm

  • jatkola/2006/JATKOLA_Toimintahairio

    Toimintahäiriö, 2006
    akryyli ja öljy kankaalle
    200 x 170 cm

  • jatkola/2006/JATKOLA_Beatricea

    Beatricen jäljillä, 2006
    akryyli ja öljy kankaalle
    260 x 340 cm

  • jatkola/2006/JATKOLA_Kolme_tapaa

    Kolme tapaa herätä uuteen hirveään aamuun, 2006
    akryyli ja öljy kankaalle
    120 x 510 cm

  • jatkola/2006/JATKOLA_Tuntematon

    Tuntematon sota, 2005-2006
    muste, puuväri, akryyli, öljy ja vaha kankaalle
    147 x 610 cm

  • jatkola/2006/JATKOLA_Helsingin

    Helsingin Vanhan kirkon puistossa, 2005-2006
    muste, akryyli ja öljy kankaalle
    300 x 510 cm

  • jatkola/2006/JATKOLA_Vauvakuume

    Vauvakuume, 2003
    öljy kankaalle
    250 x 400 cm

  • jatkola/2006/JATKOLA_Ristoaallokko

    Ristiaallokko, 2005
    akryyli ja öljy kankaalle
    60 x 75 cm

  • jatkola/2006/JATKOLA_Seuraavana

    Seuraava aamu, 2005
    akryyli ja öljy kankaalle
    75 x 105 cm

 
 
 
 
 
top