MARJA PIRILÄPuhuva valo 9.9.2006 – 1.10.2006
Kuvani eivät ole vain kuvia jostakin
vaan pikemminkin eksistentiaalinen akti,
jolla määrittelen itseäni ja maailman sisätilaa.*
Valon, tilan ja muodonmuutoksen ihmettelyni jatkuu. Puhuva valo -näyttelyssä on kolme uutta teoskokonaisuutta.
Puhuva talo -sarjassa olen muuttanut suuren aution rakennuksen tiloja pimeiksi huoneiksi, camera obscuroiksi. Ajan patinoimat ja jo sellaisenaan ihmeelliset mielisairaalan huoneet ovat saaneet sisäänsä heijastuksia ulkomaailmasta. Pitkien, jopa tunnin mittaisten valotusten aikana kuviin on syöpynyt toinen, aineeton valotila.
Työskentely camera obscura -menetelmällä on jälleen ollut hidasta ja meditatiivista. Vuorokauden- ja vuodenajat ovat vaihtuneet, kuvaukset jatkuneet ja joka kerta valo talossa on ollut muutoksessa ja puhunut eri tavoin. Kuvasarjan tekeminen on myös ollut minulle pitkä matka hajoamisen, luopumisen ja kuoleman kohtamiseen ja hyväksymiseen.
Puhuva talo -sarjan teokset on vedostettu paksulle kuitupaperille pigmenttiväreillä, jotka mahdollistavat sametinpehmeän kuvapinnan, voimakkaan värintunnun ja pitkän säilyvyyden.
Minä olen -teos on sarja mustavalkoisia parimuotokuvia murrosiän kynnyksellä olevista lapsista. Niiden kautta haluan jakaa kokemuksen siitä, että me kaikki pohjimmiltaan, hiljaisessa syvyydessämme olemme yhtä:
tunnetta, että minä olen -sinä! Silmät ja suu -camera obscura koostuu kolmesta puisesta camera obscurasta, jotka olen toteuttanut yhdessä Petri Nuutisen kanssa. Silmien ja suun hahmoista muodostuu kuin tilaan levittäytyvät kasvot, jotka peilaavat ympäristöä ja sen tapahtumia.
Camera obscura (lat. "pimeä huone") on ilmiö, jossa valo kulkiessaan reiän tai linssin läpi hämärään tilaan muodostaa ylösalaisin olevan kuvan ulkopuolisesta maisemasta. Ilmiötä ovat hyödyntäneet työssään vuosisatojen ajan tiedemiehet, taiteilijat ja filosofit.
Marja Pirilä
* Juhani Pallasmaata mukaellen, "Maailman sisätila" / Juhana Blomstedt: "Unelma valosta" WAM 1998, s.4