HENNA POHJOLAPiirustuksia 2.8.2008 – 24.8.2008
Henna Pohjola jatkaa uusissa töissään saman tematiikan parissa, jota hän on lähestynyt kahdessa aiemmassa näyttelyssään, Taidekeskus Salmelan vuoden nuorena taiteilijana (2002) sekä Galleria Heinossa (2004). Suurikokoiset, vanerilevylle sekatekniikalla toteutetut piirustukset käsittelevät seksuaalisen ihmisruumiin esittämistä ja siihen liittyviä sukupuolisidonnaisia konventioita.
Teosten lähtökohtana ovat internetin deittipalstojen ja pehmopornolehtien eroottiset henkilökuvat. Pohjola kertoo kiinnostuneensa ihmisten tavasta esitellä itsensä internetin julkisessa tilassa avoimen seksuaalisin ja paljastavin kuvin. Mitä kuvilla halutaan kertoa ja kenelle? Minkälainen vaikutus kuvilla on tarkoitus tehdä? Deittipalstoilla ollaan hakemassa kumppania, mutta luonnekuvaukset ja henkilöhistoriat tuntuvat jäävän kuvien rinnalla toissijaisiksi. Internetin lisäksi Pohjola on hakenut teoksiinsa kuvamateriaalia mm. tavaratalojen lehtihyllyistä, antikvariaateista, tyttökalentereista ja iltapäivälehdistä. Naisia esittäviä kuvia oli arvatenkin tarjolla riittämiin, mutta eroottista materiaalia miehistä oli vaikeampaa löytää.
Pohjolan taiteellisena strategiana on näennäisen viaton ja suorasukainen asenne, jolla hän nuorena naistaiteilijana sukeltaa eroottisten kuvastojen maailmaan. Piirtäjän katse tarkastelee kohdettaan hartaalla, lähes kliinisellä uteliaisuudella. Piirtävä käsi käy tasapuolisesti läpi miehen vartalon muotojen, anatomisten yksityiskohtien ja vähäisen vaatetuksen jokaisen neliösenttimetrin. Ääriviiva korostuu ja leikkaa vähittäin miehen hahmon ehdottomana esiin ei-mistään. Työ viimeistellään akryylivärillä ja silataan suojaavalla lakkapinnalla esinemäiseksi. Rituaali on suoritettu. Lopulta piirustusten nuorukaiset tulevat näyttäneeksi verrattoman paljon enemmän kuin pelkän alastoman kehonsa. Klassinen käsittelytapa estetisoi ja etäännyttää kohteen, mutta onko vanerille piirrettyä ja lakattua, galleriatilaan tuotua, penis erektiossa hymyilevää miestä helpompaa, vaikeampaa vaiko vain toisenlaista lähestyä kuin internetin tai pehmopornolehtien kuvien vartaloita? Yksityisten ja julkisten esittämisen, näyttämisen ja katsomisen tilojen rajat tulevat teosten kautta näkyviksi.
Pohjolan työt ovat leimallisesti kuvia, jotka keskustelevat lukemattomien muiden kuvien kanssa. Siksi myös niiden tulkinnat riippuvat niistä konteksteista, joihin katsoja ne kytkee. Ne vetävät esiin kokonaisen kavalkadin kuvataiteen historiaa renessanssitaiteesta, pyhimyskuvastoista tai Eduard Manet´n aikanaan lituskaksi lehmäksi arvioidusta Olympiasta lähtien. Teosten toisena strategiana onkin tietoinen länsimaisen kuvataiteen tradition ja nykypäivän jatkuvasti muuntuvien kuvankäyttötapojen törmäyttäminen yllättävin seurauksin. Vastikään Kuvataideakatemiasta valmistunut Pohjola kertoo lopputyönsä kirjallisessa osuudessa tarttuneensa joihinkin näistä kuvallisista vaikuttajistaan, mm. Tom of Finlandin piirroksiin, ensimmäistä kertaa jo teini-ikäisenä.
Yksi vaihtoehto on nähdä teokset kriittisinä kommentteina valtavirran kuvastojen yhä suorasukaisempaan, niin naista kuin miestäkin esineellistävään pornoistumiseen. Mutta on yhtä mahdollista nähdä niiden puhuvan yksityisen ihmisen yksityisestä seksuaalisuudesta ja autenttisen ruumiillisen olemassaolon mahdollisuudesta kulttuurissa, joka samanaikaisesti sekä kieltää ruumiillisuuden että palvoo sitä pakkomielteisesti.
Marja Rastas
