JYRKI PARANTAINENHorisontti 25.10.2008 – 16.11.2008

Siinä, missä vesi, maa ja taivas kohtaavat, on katseen ääriraja. Tuon linjan takana on mielikuvituksen tila. Horisontti ei siten koskaan ole ainoastaan elementtien visuaalinen rajapinta,
se on väistämättä myös käsitehorisontti, lupausten ja kuvitelmien rajattoman jatkumon alku.

Horisontin takana on aina paikka, tila tai alue. Siellä on lukematon määrä asiaintiloja. Ihminen on luontaisesti halunnut kuvitella, että hänen näköpiirinsä ulkopuolella on jotain parempaa ja tavoittelemisen arvoista. Siellä on toivo paremmasta. Horisontti on aina ollut yksi kulttuurisista käyttövoimista, eteenpäin pakottava voima. Silloinkin, kun maailman uskottiin päättyvän äkkijyrkkään reunaan, tuota rajapintaa kohti purjehdittiin kadotuksen uhallakin tutkimaan.

Minulle horisontti ei koskaan ole vain värejä, valoja tai muotoja. Sen takana on maailmankaikkeus kaikkine ilmentymineen; surua, kaihoa, unelmia, maailmanpolitiikkaa, ekologisia mullistuksia ja väkivaltaa. Tyhjyys, avaruus, menneisyys, nykyisyys ja tuleva. Näkyvän rajan kiehtovuus perustuu nimenomaan siihen, että voin taiteilijana jatkaa ja muuntaa sen takana jatkuvaa maailmaa mielentilani mukaisesti. Maisema ja horisontti ovat minulle tulkinnoille avoin maalauspohja.

´Horisontti´ on sarja maisemakuvia, joissa kuvan ja sanan liitolla on suuri rooli. Kuvien tekoprosessissa on oleellista käsityö. En käsittele kuviani digitaalisesti, vaan kuvaan ensin maiseman, teen siitä vedoksen, kiinnitän siihen kolmiulotteisia elementtejä, kuten metallilankoja, neuloja ja irtokirjaimia. Sen jälkeen valokuvaan syntyneen kollaasin ja vasta sitten vedostan lopullisen teoksen. Monivaiheisen prosessin tarkoitus on taivuttaa valokuvaa kohti maalauksen estetiikkaa ja logiikkaa. Lopputuote ei pyri toistamaan maiseman värejä tai sävyjä dokumentaarisen valokuvan tapaan realistisesti tai neutraalisti, vaan altistamaan ne tahallisille sattumille ja "virheille".

Kuvien pintaan liitetyt sanat ja lauseet lisäävät näkymiin uusia käsitteellisiä tasoja. Sanojen myötä maisema muuttuu esimerkiksi vahvan poliittiseksi tai eteerisen runolliseksi. Sanoilla pyrin virittämään maisemalle uudenlaisen identiteetin, sellaisen, jollaisena olen maiseman "oikeasti" nähnyt ja kokenut.

Jyrki Parantainen