PICNIC - vol. 1Yhteisnäyttely 17.1.2026 – 8.2.2026

Galleria Heinon kevätkauden aloittaa seitsemän taiteilijan yhteisnäyttely PICNIC vol. 1. Näyttelyn teokset tutkivat muun muassa esittävyyden ja ei-esittävyyden rajapintaa, tarkastelevat käsitteellisesti arkisia havaintojamme uudelleen ja ottavat kantaa ekologisesti. Teoksissa näyttäytyvät niin luonto, maisema kuin urbaanitkin ympäristöt. Välineinä ovat ajallisuutta korostava prosessinomainen piirtäminen, kameran käyttö, käsityö tai digitaalisen kuvavirran muokkaaminen.

Axel Antasin (s.1976) metsää kuvaava piirustus Forest (AG), 2026 pohjautuu kaksoisvalotuksen, heijastusten ja kerroksellisuuden idealle. Piirustus on tehty hopeakynällä erityisesti sitä varten valmistetulle pinnalle. Hopea luo viivoihin myös valoa heijastavan ja siten hienovaraisesti muuttuvan vaikutelman. Teos haastaa ja hidastaa katsomiskokemusta ja lähestyy ei-esittävyyttä. Hopeakynäpiirros on vanha historiallinen tekniikka, jota käytettiin ennen lyijykynän keksimistä. Hopeakynän jättämää jälkeä ei voi korjata, viivoja pyyhkiä tai pehmentää: jokainen viiva on pysyvä edustaen yhtä hetkeä, joista piirustus lopulta prosessinomaisesti muodostuu.

Miklos Gaálin (s.1974) teos Common sense, 2024 on videoprojektio kaupunkitilassa esiintyvistä oikopoluista. Gaália kiinnostaa arkikokemuksen etäännyttäminen. Arkinen, tavanomainen ja vähäpätöinen havainto muuttuu tulkinnanvaraiseksi ja kutsuu tarkastelemaan ajatuksellisesti uudelleen lukemattomien erilaisten intuitiivisesti valittujen oikopolkujen variaatioita – ja antamaan näennäisesti merkityksettömälle merkityksiä.

Lana Haga (s.1986) käyttää veistoksissaan teollisuuden ylijäämämateriaaleja, muovia ja tekstiilejä ottaen näin osaltaan kantaa luontoa saastuttavaan ylituotantoon ja ekologisen romahduksen uhkaan.

Rebirth -sarjan vapaasti seisovat veistokset on tehty pursotetusta muovin teollisuusjätteestä. Veistosten muoto on syntynyt koneen, taiteilijan ja sattuman vuorovaikutuksesta. Muovin, joka on saanut alkunsa orgaanisesta, miljardeja vuosia vanhasta aineksesta, Haga esittää veistoksissaan ikään kuin jälkenä samanaikaisesti niin geologisesta pitkän aikavälin kehityksestä kuin ihmisen ajan mukana tuomasta vaikutuksesta. Veistokset ovat kuin fossiilisia todisteita aineksesta, jota luonto on tuottanut, mutta ihmiskunta kuluttanut ja jättänyt jälkeensä. Taustalla olevan kantaaottavuuden lisäksi Hagan veistokset näyttäytyvät kuin esittävän ja ei-esittävän rajapinnalla häilyvinä mahdollisia elämänmuotoja esittelevinä olioina, todisteina siitä, miten elämä saa uusia muotoja sopeutuessaan muutoksiin.

Superposition -sarjan teoksissa Haga on työstänyt käsin puuvillalankaa meditatiivisesti erilaisiksi kuvioiksi maalauskankaan päälle. Kuviot ovat syntyneet niin langan oman luonteen ja käyttäytymisen kuin taiteilijan intuitiivisen kädenjäljen kautta. Lisäksi Haga on käyttänyt hienovaraisia ohennetun öljyvärin tai akryylimusteen väriliukuja elävöittääkseen lankakuviosta koostuvan pinnan. Monokromaattisilta näyttävät pinnat muuttuvat lähemmässä tarkastelussa ikään kuin luontoa ja maailmankaikkeutta heijasteleviksi rakenteiksi. Superposition -sarjan teosten nimet Haga on ottanut Rainer Maria Rilken kirjasta Letters to a Young Poet (1903-1908), joka Hagan mukaan vangitsee niitä eksistentiaalisia tiloja, jotka ovat taiteellisen luomisprosessin taustalla. Näyttelytilassa tullaan kuulemaan myös Rilken runoihin perustuva ääniteos.

Niin Superposition kuin Rebirth -sarjankin teokset ovat saaneet innoituksensa kvanttikenttäteoriasta, jonka mukaan kenttä sisältää itsessään kaikki mahdolliset suunnat ennen kuin yksi yksilöllinen todellisuus saa vakiintuneen muotonsa. Hagan lattialla makaavassa teoksessa Thousand Possibilities in a Thousand Possible Realities, 2023 antropomorfisia muotoja heijasteleva tekstiiliveistos on asetettu peilin päälle. Teos tutkii kaiken jatkuvaa muuttumista katsojan kokemuksen myötä hänen liikkuessaan teoksen ympärillä.

Lana Hagan tavoin myös Laura Lilja (s.1975) käyttää teoksissaan kierrätysmateriaaleja. Näyttelyn teokset, Cargo Green, 2025 ja Industrial White, 2026, Lilja on työstänyt käytöstä poistetuista kuormaliinoista. Käytössä kuluneet, virttyneet ja likaantuneet kuormaliinat ovat olleet hänen teostensa pääasiallisena materiaalina vuodesta 2021 lähtien. Lilja onkin ollut viime vuosina kiinnostunut erityisesti ekologisista tavoista tehdä taidetta kierrätys-, laina- ja luonnonmateriaaleista. Lilja ei käsittele tai värjää kuormaliinoja itse, vaan ainoastaan järjestelee niitä käsin teoksiksi, joita hän kutsuu kuormaliinamaalauksiksi. Ei-esittävyyttä lähenevät teokset herättävät maisemallisia mielikuvia, mutta muistuttavat materiaalinsa kautta myös globaaleista tavaravirroista ja ylikulutuksesta.

Veljesten Juha Vehviläisen (s.1978) ja Vesa Vehviläisen (s.1974) muodostama taiteilijaduo Pink Twins esittää näyttelyssä luontodokumenttia muistuttavan animaation Permutation Engine, 2026, jota pyöritetään tietokoneelta, ja joka toistaa vaihtuvia simulaatioita virtuaalisista elämänmuodoista 20 minuutin sekvensseissä.

Kaupunkitilaa tutkimuskenttänään taiteessaan käyttävä SerraGlia (s.1979) tulkitsee Gaálin tavoin kuvasarjassaan (Almost) Missed: Learning from a Parking Lot, 2025 uudelleen triviaaleja arkisia havaintojamme. Sarjassa SerraGlia on kuvannut puolentoista vuoden ajan yhä uudelleen ostoskeskuksen parkkihalliin johtavaa pylvästä ja sen saamia naarmuja, mustia autonrenkaan jälkiä ja varissutta maalia. Yhteen liitettynä kuvasarjasta muodostuu kuin mosaiikkimainen näennäisesti ei-esittävä maalaus. Pylväät näyttäytyvät ajatuksellisesti kuin ajallisena visuaalisena päiväkirjana, joka todistaa ihmisen läsnäolosta ja ajan kulumisesta. Huoltohenkilöstö on myös maalannut pylvään useaan otteeseen ja lopulta päällystänyt sen metallilevyllä. Enää pylväs ei ole päässyt vaurioitumaan. Sen tarina on päättynyt.

Pekko Vasantolan (s.1994) teos on katsojan päälle puettava laite Hiilidioksidiaisti (Kuristaja), 2025. Hiilidioksidia on mitattu suoraan ilmakehästä 1950-luvulta lähtien. Pitoisuudet kasvavat jatkuvasti, mutta ihmisen aistit eivät sitä havaitse. Vasantolan teos mittaa hiilidioksidin määrää ilmassa ja reagoi siihen kiristämällä katsojan kaulassa olevaa korumaista pantaa. Kiristyksen voimakkuus vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon ilmassa on kulloinkin hiilidioksidia. Teos on muistutus yhden aikamme puhutuimman kaasun merkityksestä ihmiskunnan tulevaisuudelle.

Rauli Heino