JAN IJÄSTwo Wars 11.3.2023 – 8.4.2023
Pidin edellisen näyttelyni Galleria Heinossa vuonna 2019, silloin aiheenani oli Internet (Waste no.6 How Great). Kuulin myöhemmin, kuinka näyttelyssä vieraillut koululaisryhmä oli teoksen nähtyään keskustellut siitä, voiko teoksen tarina olla totta, jos se on esillä taidegalleriassa? Koululaisten pohdinta päätyi vastaukseen, että kun elokuvaa, olkoonkin dokumentaarista, esitetään taidegalleriassa, kyseessä on taideteos ja taide ei ole totta.Tuomio oli perusteltu ja tyydyin siihen. Nyt esillä oleva Kaksi sotaa -teos sivuaa tätä koululaisryhmän pohdintaa taideteoksesta ja sen totuudellisuudesta.
Kaksi sotaa on kahteen näytökseen, ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan, jakautuva teos ajattelusta, kuvittelusta, esittämisestä ja kertomuksesta. Ensimmäinen näytös sijoittuu Monte Cassinoon Keski-Italiaan ja toinen kymmenen kilometriä sieltä etelään San Pietro Infinen kylään.
Ensimmäisen maailmansodan aikaan Cassinossa sijaitsi sotavankileiri ja yksi leirin kuuluisimmista vangeista lienee ollut nuori itävaltalainen filosofi Ludwig Wittgenstein. Vapaaehtoisena porvarillista elämää sotaan paennut Wittgenstein oli juuri ennen vangiksi jäämistään saanut valmiiksi teoksensa Tractatus Logico-philosophicus (mikä jäikin hänen elinaikana ainoaksi julkaistuksi teokseksi). Tractatus esitteli ns. ”kielen kuvateorian”, jonka mukaan kaikki mielekkäät lauseet ovat maailmassa olevien mahdollisten asiaintilojen kuvia.
Toisen maailmansodan yksi kuuluisista taisteluista (8 -17.12.1943) käytiin noin 20 kilometriä etelään Wittgensteinille tutuksi tulleelta vankileiriltä, San Pietro Infine -kylän liepeillä. Maltan haukka (1941) elokuvallaan mainetta saanut nuori yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja John Huston oli saanut tehtäväkseen kuvata taisteluista dokumenttia liittoutuneiden propagandakäyttöön. Hustonilla oli ajatus kuvata ensimmäinen dokumentaarinen elokuva, joka olisi kuvattu oikeiden taisteluiden keskellä. Ikäväkseen hän myöhästyi varsinaisista taisteluista ja sai myös huomata, kuinka sodan kuvaaminen oli mahdotonta. Sota on kameralle näkymätön tapahtuma, ainakin siinä mielessä miten Huston Hollywood-ohjaajana sen kuvitteli kuvaavansa. Huston päätti lavastaa taistelut ja kuvasi ne useita viikkoja todellisten tapahtumien jälkeen. San Pietro Infine pommitettiin toistamiseen. Enää ei ollut tärkeää todellisuuden kuvaaminen sellaisenaan, vaan ainoastaan se, että sen kuvaus olisi uskottava. Huston kertoi elämänsä loppuun asti sotatarinoita taisteluista, joita hän urhoollisesti eturintamassa dokumentoi.
Ensimmäisessä sodassa ja tämän teoksen näytöksessä ajatellaan kuinka lauseet ovat kuvia maailman mahdollisista asiantiloista ja toisessa sodassa asiat kuvitellaan ja kuvitetaan elokuvaksi.
Katsoin tarpeelliseksi maalata Don Juan Tavera -sairaalan pienemmäksi kuin se on, koska se peitti Bisagran portin ja koska sairaalan kupoli oli liian korkea ylittäen kaupungin horisonttilinjan. Koska tein sairaalasta pienemmän ja muutin sen paikkaa, ajattelin, että oli parempi kuvata sen fasadia kuin sen muita puolia. Sairaalan todellisen sijainnin kaupungissa voitte katsoa kartasta.
(Dominikos Theotokópoulos (1541-1614) - paremmin tunnettu nimellä El Greco maalauksestaan Myrsky Toledon yllä, 1599-1600.)
Jan Ijäs