GALLERIA HEINO 20 VUOTTA 26.11.2022 – 18.12.2022


19.9.2002 Galleria Heino vietti ensimmäisen näyttelynsä avajaisia Bulevardilla taidemaalari Anne Tompurin maalauksilla. Tämän jälkeen toimimme vuosina 2005–2020 Uudenmaankadulla ja nyt Erottajankadulla. Takana on 246 näyttelyä ja 41 taidemessut. Ja 20 vuotta!

Juhlimme nyt tätä 20-vuotista taivaltamme. Muistelemme mennyttä, elämme tässä hetkessä ja mietimme tulevaa. Kuluneet vuodet ovat olleet sekä lyhyt että pitkä aika. Aika on mennyt nopeasti, mutta sinä aikana on tapahtunut paljon. Se on ollut myös siis pitkä aika.

Juhlistamme juhlavuottamme vuoden viimeisessä näyttelyssä, jossa meillä on ilo esitellä jo kolmatta kertaa ABC-kokoelmamme uusien teosten kokonaisuus. ABC-kokoelmassa on tarkkaan valittuja teoksia 29 taiteilijaltamme. Nyt esille tulevassa kokonaisuudessa on esillä uusia teoksia 16 taiteilijalta. ABC-kokoelman teokset koostuvat editoiduista grafiikan tai valokuvan vedoksista sekä uniikeista piirustuksista, maalauksista tai pienoisveistoksista. Taiteilijat teosten takana ovat tunnistettavia.

Kokoelmaan voi tutustua ABC-kokoelman näyttelyiden ulkopuolella galleriassa esillä olevan portfolion tai gallerian kotisivujen kautta. Itse teokset ovat galleriassa milloin tahansa nähtävissä. Kokoelmaa päivitetään myös ABC-kokoelman näyttelyiden välissä. Kokoelman kautta pääsee kurkistamaan taiteilijoiden tuotantoon myös heidän yksityisnäyttelyidensä ulkopuolella.

ABC-kokoelman lisäksi esittelemme 20-vuotisnäyttelyssä menneitä näyttelyitä ja tapahtumia vuosien varrella kuvin ja sanoin. Näyttelyn avajaisissa nostammekin maljan menneelle, nykyisyydelle ja tulevaisuudelle! Taiteilijoille ja taiteen ystäville, niin arkisille kuin juhlavillekin muistoille sekä ennen kaikkea taiteellisille elämyksille. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille! Matka jatkuu.

Rauli Heino



 
  • GALLERIA-HEINO-20-V-/1---IMG_0119

    Galleria Heino 20 vuotta

  • GALLERIA-HEINO-20-V-/2---IMG_0102

    Galleria Heino 20 vuotta

  • GALLERIA-HEINO-20-V-/3---IMG_0106

    Galleria Heino 20 vuotta

  • GALLERIA-HEINO-20-V-/4---IMG_0109

    Galleria Heino 20 vuotta

  • GALLERIA-HEINO-20-V-/5---IMG_0130

    Galleria Heino 20 vuotta

  • GALLERIA-HEINO-20-V-/6---IMG_0131

    Galleria Heino 20 vuotta

  • GALLERIA-HEINO-20-V-/7---IMG_0125

    Galleria Heino 20 vuotta

  • GALLERIA-HEINO-20-V-/8---IMG_0145

    ABC kokoelma

  • GALLERIA-HEINO-20-V-/9---IMG_0169

    ABC kokoelma

  • GALLERIA-HEINO-20-V-/10---IMG_0172

    ABC kokoelma

  • GALLERIA-HEINO-20-V-/11---IMG_0174

    ABC kokoelma

  • GALLERIA-HEINO-20-V-/12---IMG_0177

    ABC kokoelma

  • GALLERIA-HEINO-20-V-/13---IMG_0231

    ABC kokoelma

  • GALLERIA-HEINO-20-V-/14---IMG_0225

    ABC kokoelma

 
 
 
 
 
top