MIKLOS GAÁLCosmic/Cosmetic 7.8.2021 – 5.9.2021
Näyttelyn teokset – valokuvat, taitelijakirjat, video – on koottu erinäisistä kohtaamistani näkymistä, tilanteista, sitaateista ja sanakirjamääritelmistä. Olen muun muassa koonnut yhteen valikoiman muodoltaan ja merkitykseltään samanlaisia sanoja (taiteilijakirja ”Two of a Kind”) ja kuvannut vihreitä papukaijoja lumessa (video ”Parrots in Amsterdam”). Nämä ovat joitakin esimerkkejä näyttelyn teoksista.
Kuvaan sellaisia asioita, jotka tuntuvat toisilleen vastakkaisilta tai sopimattomilta, mutta ovat kuitenkin samankaltaisia tavoilla, joita ei useinkaan tule ajatelleeksi. Ne näyttävät luonnon, kulttuurin ja kielen yhteenkietoutumia, joita kohtaamme ympäristössämme ja havainnoinnissa. Olen etsinyt niistä vertauskuvallisia yhteyksiä, jotka sekoittavat aistimisen ja kuvittelukyvyn rajoja. Se on minun tapani tarkastella kokemusten sisäisiä rakenteita taiteen keinoin.
Miklos Gaál
Miklos Gaál (s.1974, Espoo) opiskeli graafista suunnittelua ja valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä (nyk. Aalto-yliopisto). Vuosina 2008–2009 hän oli stipendiaattina Rijksakademiessa Amsterdamissa. Vuonna 2015 Gaál suoritti estetiikan opinnot Amsterdamin yliopistossa. Parhaillaan hän suorittaa tohtoriopintoja Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Gaálin väitöstutkimus käsittelee romanttisen ironian (1790-luvun saksalainen varhaisromantiikka) suhdetta nykytaiteeseen. Gaálin teoksia on ollut esillä kansainvälisesti sekä yksityis- että yhteisnäyttelyissä vuodesta 2001 alkaen. Hänen teoksiaan on useissa julkisissa kokoelmissa sekä Suomessa että ulkomailla. Gaál asuu ja työskentelee Amsterdamissa ja Helsingissä.