TOPI RUOTSALAINENPlanet of the Apes 20.4.2019 – 19.5.2019

TOPI RUOTSALAINEN

Vierailin hiljattain Firenzen luonnontieteellisessä museossa La Specolassa, missä satoja vuosia vanhat täytetyt apinat nuhjuisine turkkeineen kiipeilevät vitriineissään ja irvistelevät surumielisesti museovieraille kuten ovat tehneet aina kaukaisesta kuolemastaan asti. Näiden apinoiden asentojen hienovaraisessa kauneudessa ja luonteikkaassa rytmikkyydessä pystyin jotenkin kouriintuntuvalla tavalla kokemaan koko italialaisen taiteen pitkäaikaisen perinteen ja vaikutuksen.

Kiertäessäni ja katsellessani noita lukuisia yksittäisiä eläimiä karun paljaissa vitriinikaapeissaan minulle tuli tunne kuin olisin sittenkin katsellut jotakin suurta taideteosta, missä jokaisella eläimellä on oma roolinsa ja siihen kuuluvat tunnetilansa. Italialaisen taiteen mukanaan tuoman uuden viitekehyksen myötä aloin nähdä kuolleiden apinoiden taivaita kohti kurkottelevassa elekielessä myös vahvaa uskonnollista latausta. Eteeni ilmestynyt täytetty laiskiainen oli silmissäni koko kaupungin uskottavin Jeesus, pää komeaan kontrapostoon taipuneena, omalla ikuisella oksaristillään roikkuen.

Kun apina täytetään tai muutoin ikuistetaan taideteokseksi, siitä tulee jollain tasolla kuolematon. Tuon elottoman apinan katseen sammuneessa välkkeessä piilee aavistus omantuntomme vaimeaa mutinaa. Eläin voi pelkällä läsnäolollaan muistuttaa meitä omasta turhamaisuudestamme ja itsekkäistä pyrkimyksistämme. Myös taiteen tärkeäksi tehtäväksi on langennut ihmiskunnan omantunnon äänenä toimiminen.

Apinoiden planeetta tarjoaa vaihtoehtoisen maailman, jonka näkymissä heijastuu oman planeettamme liikehdintä omine epäkohtineen ja uhkakuvineen. Apinoiden planeetan varjoista pakotan itseni katsomaan ihmisyyttä ja toiseutta. 

Ihminen on ainoa eläin, joka selvästi tajuaa etiikan ja moraalin, mutta voi silti tietoisesti käyttäytyä niiden vastaisesti. Apina puolestaan on meille suomalaisille tuttu tuntematon. Kaukainen sukulainen, joka elää vieraassa maassa. Tarueläin, joka on lapsuudestamme asti näyttäytynyt meille tarinoissa, taiteessa, eläinkirjoissa ja eläintarhoissa sekä eläintieteellisten museoiden kolkoissa vitriinikaapeissa.

Topi Ruotsalainen

Näyttely on nimetty Pierre Boullen tieteisromaanin (1963) ja siitä tehtyjen tunnettujen elokuvasovitusten mukaan. Vuonna 1968 ilmestyneen "Planet of the Apes" kulttifilmin on tulkittu käsitelleen 1960-luvun rotutaisteluita ja atomisodan uhkaa. Elokuvan kuvauksiin liittyy myös joukkopsykologian opetuksessa tunnettu esimerkkitapaus, jossa apinamaskien takaa näyttelijöiden oli vaikea tunnistaa entuudestaan tuttuja kasvoja, minkä seurauksena näyttelijät ajautuivatkin kuvausten ruokatauoilla hakemaan seuraa "samaan lajiin" kuuluvien pöydistä: esimerkiksi orankia näyttelevät hakeutuivat orankien pöytään.