MARKUS RISSANENmaalauksia 4.3.2017 – 26.3.2017

akryyli kankaalle
200 x 240 cm
MARKUS RISSANEN
Edellinen
yksityisnäyttelyni oli neljä vuotta sitten. Sen ja uusimman näyttelyni välisenä
aikana olen maalannut vain muutamia teoksia. Selkein syy maalaamisen vähyyteen on
kuvataiteen tohtorin tutkintoni, jonka loppuunsaattaminen osoittautui kiusallisella
tavalla aikaa vieväksi. Onneksi työ on nyt loppusuoralla. Opinnäytteen
kirjoittaminen ja siihen liittyvän matemaattisen tutkimuksen tekeminen koetteli
välillä uuvuttavalla tavalla myös identiteettiäni taiteilijana. Mitä merkitystä
on maalarilla joka ei maalaa, vaan käyttää lukemattomia työtunteja
pureutuakseen härkäpäisesti vaikkapa erääseen geometriseen probleemaan, jonka
uskoo liittyvän oman tohtorityönsä aihepiiriin?
Muutama
vuosi vierähtää nopeasti, taaperosta tulee pikkumies ja pikkutytöstä tulee
koululainen. Työhuoneen nurkassa pari litraa maalia muuttuu vaivihkaa parin
kilon umpimöykyksi. Sen kovettunut ilmapinta halkeilee omituisesti massan
kutistuessa. Kappaleen pyöreä pinta on kuin liidunvalkea naama, joka mumisee
minulle hampaattomalla suullaan: "Olet antanut vuoden ja toisenkin kulua
minua tarvitsematta. Katso nyt minua: olen kuivunut, kuollut, hyödytön
kappale!" Pikkuhiljaa kuitenkin kiinnyn möykkyyn eikä sekään jaksa enää
soimata minua työhuoneella käydessäni. Ja toisaalta, miksi soimaisikaan?
Geometrinen probleema ratkeaa, tulokset julkaistaan, väitöskirjan rakenne
hahmottuu ja sen teksti edistyy. Jossain vaiheessa möykyn "kasvojen"
levollisuus alkaa kiehtoa minua yhä enemmän. Lisään kahdella pienellä viivalla
ummessa olevat silmät ja ajattelen nähneeni nämä levolliset kasvot jossain
ennenkin, mutta missä? Viimein tiedän kenelle ne kuuluvat: nehän ovat kuolevan Marat'n kasvot Jacques-Louis Davidin maalauksessa. Mutta nyt nämä levolliset kasvot
ovatkin vaihtaneet omistajaa: ne eivät enää kuulu vain kuolevalle poliittiselle
agitaattorille, vaan taiteilijalle itselleen, maalarille, joka välillä jo
pelkäsi itse kuolevansa taiteilijana, vaikka vain tilapäisesti muutamaksi
vuodeksi. Hetkinen; miten kasvot voivat vaihtaa omistajaa? Ja miten joku voi
kuolla "tilapäisesti"? Ehkä taiteessa kaikki vain on mahdollista.
Näyttelyn
maalauksista yksi on vuodelta 2014 ja muut teokset ovat edellisen ja kuluvan
vuoden teoksia. Maalauksissani huomaan kulkevani edelleen luonnon ja sen esittämisen
teemojen lähimaastossa, vaikka katsoja saattaakin havaita joukossa myös pieniä inhimillisiä
sivupolkuja.
Markus Rissasen (s. 1973)
kuvataiteen tohtorin opinnäytteen Basic
Forms and Nature julkinen tarkastustilaisuus on lauantaina 20.5.2017 klo 13:00
SES:n Kino K-13 auditoriossa Katajanokalla osoitteessa Kanavakatu
12. Tervetuloa!