PETRI HYTÖNENJotakin meistä ihmisistä... 12.9.2015 – 11.10.2015

Tässä ei ole kyse ihmisen havainnoimisesta vaikka ihmisestä onkin kyse. Ihminen hahmona, siluettina, kärpäslätkän läiskänä on osana jotakin suurempaa kokonaisuutta - kokonaisuutta jota olen suuresti oppinut arvostamaan ympärilläni.
Tilaa, valoa, avaruutta, vettä, happea, väriä ja kosmosta - koko tätä planeettaamme tässä toistaiseksi tiedostamassamme maailmankaikkeudessa. Olemassaolon kosminen kauneus avautuu ehdoitta alitajuntani polttoaineeksi, tietoisen minäni vaietessa. Toki luonnontieteiden ja teknologian viimeisiä saavutuksia ihaillen, ihmetellen ja sulatellen.

Olen herännyt ihmettelemään ihmisen olemusta, tekoja itselleen ja muille. Yrittämällä nähdä ihmisyys ulkopuolisena avaruusolentona ja silti pääsemättä irti omasta ihmisyydestäni.
Kuin yritys katsoa kaukaa ja läheltä. Henkisyytemme ja eläimellisyytemme outo rinnakkainelo, kuin Gandhi ja Alien samassa kehossa tuhoten ja suojellen samaan aikaan planeettaamme.

Pohjoinen eksistentialismi ja ekspressionismi taustalla tukemassa maalausprosessiani. Ne antavat tietä popin, minimalismin ja postmodernin ajassa kasvaneelle minuudelle etsiä maalausmaastoksi jotain kyseenalaistavampaa maagisen realismin, romantiikan, symbolismin ja kolorismin hengessä.
Hengessä, jossa paperi on vaihtunut tässä näyttelyssä kankaaksi. Maalaukseni ovat vesiväriä kankaalle. Prosessi on vaatinut uuden tavan ajatella maalausta sekä antanut maalarilleen ilon löytää jotain uutta...

Taivas, ilma, vesi ja tyhjä tila maalausteni näyttämönä työntää syrjään materiakeskeisen krääsähelvetin ja sen aikaansaaman onnen tunteen, ja kysyy enemmän mitä jää jäljelle?
Astuuko tilalle ihminen henkilökohtaisine tuntemuksineen, sekä versioita ihmisestä jotka tämän päivän maailma on karkoittanut yhteiskunnan ulkopuolelle.
Missä on tämän päivän humanismin tila, mihin ihmisyyttä ajetaan ympärillämme tiukkoine vaateineen ja jatkuvine työajan tiukennuksineen? Keskiajan maaorjillakin oli enemmän omaa aikaa kuin ihmisellä tänään.
Telttakylät joutomailla kituvat niin kehittyneessä kuin kehittymättömämmässä ylikansoituksen kourissa taistelevassa maailmassa, jossa ihminen on lisääntymässä kohta jo lähes 10 tuhanteen miljoonaan yksilöön...

Missä on tämän päivän humanismi?
Sitä olen kysynyt itseltäni maalatessani sisällä työhuoneella maalämmön pitäessä sormiani lämpiminä kaupungissa tai ulkona luonnossa kylmän hiipiessä kehooni katalasti pikkuhiljaa.
Tai ulkomailla EU:n reuna-alueilla, joissa pakolaisvirrat värittävät merenrantaa ja ovat hiipineet tajuntaani pysyvästi.

Eikä maalausprosessi kyseenalaista itse maalausta vaan lähinnä ihmisyyttä, onko homo sapiens muuttunut ihmisestä hiljalleen apinaksi, robotiksi vai leluksi ?
Vai armottomaksi terminaattoriksi vailla omaa arvomaailmaa tuhoten tuntemattomiakin yksilöitä ympäriltään vailla järjen häivää hokien sokeasti aivopestyyn mieleensä sijoitettua sirukorttia jossa on ohjelmoituna vain yksi totuus - terminaattorien totuus.

Eli jotakin ihmisyydestä, inhimillisyydestä, raadollisuudesta ja ihanuudesta...

Porvoossa Petri Hytönen 17.8.2015