YHTEISNÄYTTELYMaalauksia, veistoksia, piirustuksia, valokuvia 8.2.2014 – 9.3.2014

Galleria Heinon yhteisnäyttelyssä on esillä teoksia gallerian uusilta taiteilijoilta, jotka eivät ole vielä pitäneet yksityisnäyttelyä galleriassa.

Kuvataiteilija Petri Ala-Maunuksen (s.1970) maalaukset ovat kuin ikkunoita toiseen maailmaan, jossa luonnonvoimat ovat päässeet valloilleen. Rauha on kadonnut maan päältä. Maa on myrskyn kourissa. Se järisee ja tulvii, kosket kuohuvat ja meri raivoaa. Tuuli ulvoo ja raastaa puita. Salamat iskevät. Maalaukset lyövät kaikessa yli. Niiden elinvoima nielee katsojan maailmaansa.

Ala-Maunusta viehättää erityisesti kitsi. Hänen esikuvanaan on toritaide, Vartiotorni ja Herätkää! -lehdet sekä Ikuisia kertomuksia -kirjasarja, joka sisältää Raamatun kertomuksia lapsille kiehtovasti kuvitettuna. Hänen oppi-isiään ovat Amerikan koskemattoman luonnon kuvaajat, romantiikasta vaikutteensa saaneet, 1800-luvun puolivälin Hudson River -koulukunnan maisemamaalarit ja erityisesti vuorimaisemiin ihastunut Albert Bierstadt. Luonto oli heille Jumalan ilmentymää.

Kitsi on aina vetänyt puoleensa. Ala-Maunus hallitsee kitsin keinot, mutta käyttää niitä hyvän maun mukaisesti. Hän virittää maalauksensa äärimmilleen ja tekee sen eteen kaiken minkä voi, saavuttaa mitä haluaa ja pääsee vielä pidemmälle. Hän ei kilpaile ajan kanssa. Maalaukset ovat suuritöisiä. Lopulta kaikki avarassa maisemassa sekoittuu yhdeksi hurjaksi vyyhdiksi. Meri alkaa näyttää vuorilta ja vuoret mereltä. Maisema paisuu yli äyräidensä. Maalaukset menettävät esittävyytensä.

Kuvataiteilija Erno Enkenberg (s.1975) rakentaa ensin pienoismallin maalauksensa aiheesta, sitten hän kuvaa sen ja lopuksi hän maalaa valokuvan kankaalle. Enkenbergin maalaukset ovat yhteiskunnallisia. Hän käsittelee niissä terrorismia, kouluampumisia, luonnonmullistuksia, kaupunkisotaa, laitonta siirtolaisten salakuljetusta, talouden ja vallan rakenteita. Monivaiheisen työskentelyprosessin aikana Enkenbergin teosten aihe pelkistyy eräänlaiseksi etäännytetyksi arkkityypiksi. Samalla oman aikamme tapahtumista tulee osa taidehistoriaa ja yleistä historiaa.

Herrhausen -sarjassaan Enkenberg kuvaa saksalaisen pankkiirin Alfred Herrhausenin salamurhaa vuonna 1989. Herrhausen oli Deutsche Bankin hallituksen puheenjohtaja. Hän otti kantaa markkinatalouteen ja kehitysmaiden tilanteeseen. Herrhausenin auto räjäytettiin. Attentaatin tekijöitä ei tiedetä vieläkään.

Taidemaalari Lauri Laine (s.1946) on työskennellyt pitkään Suomen lisäksi myös Italiassa, Roomassa. Hänen työskentelyynsä on aina kuulunut vahva taidehistoriallinen tietoisuus. Pitkään hänen maalaustensa lähtökohtana olivat Italian varhaisrenessanssin maalaustaiteen arkkitehtoniset tilat ja viimeisen kymmenen vuoden aikana Italian ja Espanjan 1600-luvun barokin maalaustaide. Uusiksi aiheiksi hänen maalauksiinsa ovat tulleet figuurit.

Figuuri ja mandoliini -sarjan maalauksissa Laineen tyylitellyt ja pelkistetyt figuurimaiset hahmot koostuvat vaatteesta laskoksineen, päähineestä, viitasta, kauluksesta ja siivistä. Kädessään hahmoilla on ovaalimainen mandoliinin muoto, jossa näkyy myös sen kielet. Taustalla olevan tilan ja siihen kohdistuvan valon käsittelyn avulla Laine luo maalauksiinsa tavoittelemansa tunnelman. Maalausten elementtien päällekkäinen rytmiikka viittaa myös kubismiin. Laineen harmonisissa ja henkistyneissä maalauksissa klassinen Figuuri ja mandoliini -aihe saa uuden tulkinnan.

Kuvanveistäjä Antti Oikarinen (s.1974) on taitava käsityöläinen. Teoksessaan Kaksi veistosta hän asettaa kaksi "lastulevyä" nojaamaan seinää vasten vastakkaisille seinille. Kaikki ei ole kuitenkaan aivan sitä, miltä näyttää. Teos laittaa katsojan kysymään: Mikä tämä on? Mitä tämä on? Katsoja yllättyy oivaltaessaan Oikarisen silmää harhauttavien teosten luonteen.

Oikarinen käsittelee taiteessaan sitä, mikä taiteen piirissä on mahdollista: Mitä taide on ja miten se nähdään? Hän pyrkii luomaan ääripääkokemuksia saadakseen katsojan ajatuksen kulkemaan tahtomallaan tavalla. Taiteen luonteen ja katsomisen konventioiden käsitteellisen tarkastelemisen lisäksi teokset voi nähdä abstraktin maailman kuvina.

Oikarinen liikkuu Kaksi veistosta -teoksessaan maalauksen ja veistoksen välimaastossa tutkien sitä, mitä tapahtuu, kun veistos esittää maalausta ja maalaus veistosta. Ristiriitainen suhde sen välillä, ovatko "lastulevyt" maalauksia vai veistoksia, tulee esille teoksessa myös siksi, että "lastulevyt" eivät roiku seinässä. Ne ovat painovoiman vaikutuksen alaisia, mutta ne eivät ole vielä vapaasti seisovia veistoksiakaan. Oikarinen määrittelee ne kuitenkin Kahdeksi veistokseksi.

Kuvataiteilija Stiina Saaristo (s.1976) piirtää lyijy- ja värikynillä äärimmäisen pikkutarkkoja, työläitä suuria piirustuksia. Saaristo käyttää usein itseään mallina groteskeissa ja karrikoiduissa piirustuksissaan. Hän kuvaa naisen elämää, pelkoja, epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteita omien elämän odotusten ja yhteiskunnan asettamien vaatimusten keskellä. Teokset käsittelevät sukupuolirooleja ja stereotypioita, vallitsevia kauneuskäsityksiä, seksuaalisuutta sekä tasa-arvokysymyksiä ja vallankäyttöä. Myötäelävä huumori on tyypillistä hänen teoksilleen.

Valokuvataiteilija Hans von Schantz (s.1961) on valokuvannut ylimaalattuja graffiteja. Kaupunkitilassa vastaan tulevat kirjoitukset tai kuvat pysäyttävät, koska ne ovat yksityistä ja anonyymiä ilmaisua ja yhteiskunnallista kommentointia julkisessa yhteisessä tilassa, jossa niitä ei ole luvallista esittää. Graffitit hyväksytään taiteenlajina. Ne pääsevät gallerioihin ja museoihin. Kaupunkitilasta graffitit poistetaan. Niitä peitettäessä jää jäljelle lateksiläiskiä, joita von Schantz vuorostaan valokuvaa asettaen kuvat esille galleriaan.

Von Shantz käsittelee teoksissaan sitä, miten merkitykset muuttuvat sen mukaisesti, missä yhteydessä merkkejä luetaan. Kuvat ylimaalatuista graffiteista herättävät katsojassa ajatuksia visuaalisen informaation luonteesta. Samalla valokuvien lateksiläiskät toimivat katsojalle myös puhtaina maalauksellisina assosiaatiopintoina.

Näyttelyssä von Schantz rinnastaa ylimaalattujen graffitien valokuvat kuvaan tyhjästä varastorakennuksesta, jonka peltiseen seinään on leikattu anarkistimerkkejä muistuttavia kolmioita. Kuvan provokatorinen viesti yhdistyy graffitien tekemisen anarkistiseen luonteeseen − ja toisaalta niiden poistamiseen.

Rauli Heino