MARJA PIRILÄTeoksia 4.1.2014 – 2.2.2014

Milavida #1, 2012
pigmenttivedos
132 x 112 cm

MARJA PIRILÄ

On vain kaivauduttava yhä uudestaan pimeään löytääkseen valokuvan camera obscurassa. Siellä huoneen hämäryydessä silmäni tottuvat hitaasti näkemään valon sisään kantamia heijastuksia, unenomaisia kuvajaisia, joita syntyy ulko- ja sisätilojen lomittuessa toisiinsa. Ja pimeässä huoneessa aina sama ihmetyksen tunne - sokea kuvaaja saa näkönsä! Lopulta silmieni edessä väräjää se, mitä olin etsimässä. Avaan sulkimen, valotan kuvan.

Kevättalvella 2013 työskentelin Rovaniemellä, synnyinsijoillani Kemijokivarressa, jossa lapsuuteni leikkipaikkojen lumo sysäsi minut kuvaamaan lasten kanssa camera obscura -menetelmällä. Sukelsin lasten ja nuorten maailmaan, ihmettelyn ja läsnäolon hetkiin. Syntyi kuvia, jotka yhtä aikaa kertovat kuvatuista henkilöistä ja heidän elinympäristöistään kuin myös tulvivat muistoja ja muistikuvia omasta lapsuudestani. Uudet kuvat jatkavat Sisätila/ulkotila -sarjaa, jota olen kuvannut Suomessa, Norjassa, Italiassa ja Ranskassa vuosina 1996-2007.

Kuvasin Milavida-sarjan Tampereelle vuonna 1898 valmistuneessa palatsissa, nykyiseltä nimeltään Näsilinna. Kuvatessani pitkiä päiviä talon autiossa hiljaisuudessa, tilat alkoivat huokua palatsin hurjaa, vaiherikasta historiaa. Tuntui kuin nykyhetki ja menneisyys olisivat käyneet vuoropuhelua camera obscuroiksi muuttamissani pimeissä tiloissa. Kuvasin siirtymätiloja, ovia, oviaukkoja ja kynnyksiä, jotka peilaavat tuntojani muutoksen ja tuntemattoman edessä sekä rakkauttani valoon ja sen arvaamattomuuteen.

Milavida/Nottbeck-kuvasarjassa olen käyttänyt Peter ja Olga von Nottbeckin perheen albumikuvia. Pariskunta rakennutti Milavida-palatsin kodikseen ja edustustilakseen, mutta kuoli traagisesti juuri talonsa valmistumisen aikaan neljän pienen lapsen jäädessä orvoiksi. Olen yhdistänyt vanhat albumikuvat palatsin ympäristössä valottamiini solarigrafiakuviin; niihin piirtyneet auringon kulkuradat lomittuvat yhteen sammuneen suvun vanhojen muistokuvien kanssa.

Valokuvan synty/ Ensyklopedia camera obscura -teoksessa vanha tietosanakirjapino on läpikäynyt metamorfoosin. Teos konkretisoi valokuvan syntyä sekä fyysisesti että kirjallisesti. Olen toteuttanut teoksen yhdessä valokuvaaja Petri Nuutisen kanssa.

Marja Pirilä

 
  • pirila/2013/Pirila_Eero_2013_p

    Camera obscura / Eero, Tampere, 2013
    pigmenttivedos
    97 x 89 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Alvar_ja_Eerik_2013_p

    Camera obscura / Alvar ja Erik, Rovaniemi, 2013
    pigmenttivedos
    142 x 111 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Eero_ja_siivet_2013_p

    Camera obscura / Eero ja siivet, Tampere, 2013
    pigmenttivedos
    122 x 88 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Iris_2013_p

    Camera obscura / Iris, Nauvo, 2004
    pigmenttivedos
    80 x 95 cm
    Editio 7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Ella_2013_p

    Camera obscura/Ella, Rovaniemi, 2013
    pigmenttivedos
    80 x 96 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Melchior_2013_p

    Camera obscura / Melchior, Rouen, Ranska, 2007
    pigmenttivedos
    111 x 141 cm
    Edition 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Reeta_2013_p

    Camera obscura / Reeta, Oulu, 2013
    pigmenttivedos
    97 x 126 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Sara_2013_p

    Camera obscura / Sara, Tampere, 2013
    pigmenttivedos
    97 x 163 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Tytti_2013_p

    Camera obscura / Tytti, Liminka, 2013
    pigmenttivedos
    83 x 62 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Siiri_2013_p

    Camera obscura / Siiri, Tampere, 2013
    pigmenttivedos
    80 x 106 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Lalla_2013_p

    Camera obscura/Lalla, Rouen, Ranska, 2007
    pigmenttivedos
    97 x 124 cm
    Edition 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Kaisa_2013_p

    Camera obscura / Kaisa, Rovaniemi, 2013
    pigmenttivedos
    84 x 122 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Luostarin_puutarha_2013_p

    Camera obscura/Luostarin puutarha, Rouen, Ranska, 2007
    pigmenttivedos
    97 x 128 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Milavida13_2013_p

    Milavida #13, 2013
    pigmenttivedos
    88 x 120 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Milavida19_2013_p

    Milavida #19, 2013
    pigmenttivedos
    66 x 132 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Milavida2_2012_p

    Milavida #2, 2013
    pigmenttivedos
    66 x 132 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Milavida14_2013_p

    Milavida #14, 2013
    pigmenttivedos
    120 x 86 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Milavida16_2013_p

    Milavida #16, 2013
    pigmenttivedos
    110 x 86 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Milavida7_2013_p

    Milavida #7, 2012
    pigmenttivedos
    112 x 66 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Milavida17_2013_p

    Milavida #17, 2013
    pigmenttivedos
    110 x 75 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Milavida12_2013_p

    Milavida #12, 2013
    pigmenttivedos
    78 x 61 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Milavida15_2013_p

    Milavida #15, 2013
    pigmenttivedos
    95 x 89 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Milavida3_2012_p

    Milavida #3, 2012
    pigmenttivedos
    61 x 78 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_Milavida9_2013_p

    Milavida #9, 2012
    pigmenttivedos
    61 x 78 cm
    Editio 7+7+2AP

  • pirila/2013/Pirila_IrisNuutinen_Milavida_Nottbeck_1_2013_netti

    Milavida / Nottbeck (yksityiskohta), 2013
    10 teoksen sarja
    akryylipäällystetty pigmenttivedos
    Editio 5

  • pirila/2013/Pirila_IrisNuutinen_Milavida_Nottbeck_5_2013_netti

    Milavida / Nottbeck (yksityiskohta), 2013
    10 teoksen sarja
    akryylipäällystetty pigmenttivedos
    Editio 5

  • pirila/2013/Pirila_Milavida_Nottbeck2_2014_p

    Milavida / Nottbeck (yleiskuva teoksesta), 2013
    10 teoksen sarja
    akryylipäällystetty pigmenttivedos
    Editio 5

  • pirila/2013/Pirila_Nuutinen_Valokuvan-synty_netti

    Valokuvan synty / Ensyklopedia camera obscura, 2012
    esinekooste, tietosanakirja, linssi, kuultokalvo
    65 x 65 x 145 cm

  • pirila/2013/Pirila_netti_yleiskuva3

    Yleiskuva näyttelystä, 2014

  • pirila/2013/Pirila_yleiskuva4_netti

    Yleiskuva näyttelystä, 2014

  • pirila/2013/Pirila_netti_yleiskuva1

    Yleiskuva näyttelystä, 2014

  • pirila/2013/Pirila_netti_yleiskuva2

    Yleiskuva näyttelystä, 2014

 
 
 
 
 
top