KRISTIINA UUSITALOGales of Laughter - Naurunpuuskia

Long Exposure II, 2013

KRISTIINA UUSITALO

Maalaus on laulu, jonka lauloin olemisen maku suussani. Olemisen maku, joka on yhtä abstrakti kuin tämä hetki. Kuitenkin tunnen hetken säteilevän painon.

Teosteni aihe on liikkeen illuusio ja ajattelun kuva, vaikka maalausteni esittävä aihe viittaa kuvaan veden pinnasta. Nestemäinen elämä, jota tuuli liikuttaa, rakennettu hymy, valoa ajasta. Naurunpuuska.

Se, mitä näemme, on ratkaisevan tärkeää kokemuksille. Me tunnemme, että minämme on siellä, missä silmämme ovat. Maalaus on käsi, joka tuntee veden vastuksen. Ajattelen veden vartaloa, joka läpinäkyvänä ja ympäristöään peilaavana on samanaikaisesti voimakkaasti aineellinen. Sivelen valuvan värin heijastavalle maalauspinnalle esittämään kuvaa vedestä, valoa hohtavasta pinnasta, josta kuvastuu tekijän ja näkijän mieli. Monta valotusta myöhemmin kuva työntyy esiin itseni ja ajatusteni välistä.

Maalauksissani ehdotan sitä katsetta, joka luodaan rajaa ylittäessä, silloin kun löytämisen riemu tulvahtaa ja kuumentaa kämmenpohjat. Tuttu Saimaan ranta on ollut lummelampeni. Vedenvälkettä ja ukkosta olen tuonut matkalaukussa kotiin kaukaa ja läheltä - löytääkseni kotiovelta sälekaihtimen raidoittaman auringonläikän - yhtä kiehtovan kuin meren aallot. Niiden pohjalta improvisoin maalaukseni ateljeella.

Maalaus on paikka sille kaikkein todellisimmalle elämälle, joka on sanaton, mutta saadessaan muodon tulee tunnistettavammaksi. Polku haarautuu edessäni nopeammin kuin ehdin astua valitsemalleni tielle. Lähden kulkemaan sitä pitkin kuin Walt Whitman runossaan "Song of the Open Road", vääjäämättömin ja ripein askelin, matkan joka käänteestä iloiten.

Kristiina Uusitalo


Kristiina Uusitalon (s. 1959) maalaukset ovat suomalaisen luonnon ja maiseman kuvia. Niissä taiteilijan yksityinen kokemus näyttäytyy yhteisenä ja tunnistettavana. Maalauksissa kuvataan ilmestyksenkaltaista tietoiseksi tulemisen hetkeä. Niiden suuret suvereenit siveltimenvedot muuttavat maiseman mittakaavaa kiinnittäen ne intensiivisesti koettuun hetkeen. Maisemasta on tullut näyttämö, jossa taiteilija kertoo oivaltamansa ja aavistamansa. Uusitalolle myönnettiin kuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2008.

 
  • uusitalo/2013/Rebuking-the-Wind_II

    Tuulen nuhtelu II, 2011
    pigmentti ja alkydi alumiinille
    130 x 200 cm

  • uusitalo/2013/Rebuking-the-Wind_IV

    Tuulen nuhtelu IV, 2011
    pigmentti, alkydi ja palladium-lehti alumiinille
    130 x 200 cm

  • uusitalo/2013/Solarized-Time_VIII

    Valoa ajasta VIII, 2013
    öljyväri, pigmentti, vaha ja alkydi alumiinille
    130 x 200 cm

  • uusitalo/2013/Rebuking-the-Wind_V

    Tuulen nuhtelu V, 2011
    pigmentti, alkydi ja palladium-lehti alumiinille
    130 x 200 cm

  • uusitalo/2013/Long-Exposure_II

    Pitkä valotusaika II, 2013
    öljyväri, pigmentti ja alkydi mdf-levylle
    100 x 150 cm

  • uusitalo/2013/Solarized-Time_V

    Valoa ajasta V, 2012
    öljyväri, pigmentti ja alkydi alumiinille
    100 x 150 cm

  • uusitalo/2013/Gales-of-Laughter-VII

    Naurunpuuskia VII, 2012
    öljyväri, pigmentti, vaha ja alkydi mdf-levylle
    100 x 150 cm

  • uusitalo/2013/Gales_of_Laughter_VI

    Naurunpuuskia VI, 2012
    pigmentti ja alkydi alumiinille
    100 x 150 cm

  • uusitalo/2013/The-Tempest_I

    Myrsky I, 2012
    öljyväri, pigmentti ja alkydi alumiinille
    100 x 150 cm

  • uusitalo/2013/Solarized-Time_1

    Valoa ajasta I, 2012
    öljyväri, pigmentti, vaha ja alkydi alumiinille
    100 x 150 cm

  • uusitalo/2013/Time-Cracked-Open_IV

    Avattu aika IV, 2013
    öljyväri, pigmentti, vaha ja alkydi mdf-levylle
    100 x 150 cm

  • uusitalo/2013/Long-Exposure_I

    Pitkä valotusaika I, 2012-2013
    öljyväri, pigmentti, vaha ja alkydi mdf-levylle
    200 x 250 cm

  • uusitalo/2013/Long-Exposure_III

    Pitkä valotusaika III, 2012-2013
    öljyväri, pigmentti, vaha ja alkydi mdf-levylle
    200 x 250 cm

  • uusitalo/2013/Time-Cracked-Open_III

    Avattu aika III, 2012-2013
    öljyväri, pigmentti, vaha ja alkydi mdf-levylle
    200 x 250 cm

 
 
 
 
 
top