RISTO SUOMILes nuits de la pleine lune - Täydenkuun yöt 3.3.2012 – 25.3.2012
Kuvataiteilija Risto Suomi (s. 1951) on yksi tunnetuimpia ja pidetyimpiä nykytaiteilijoitamme. Hänen läpimurtonsa tapahtui 1980-luvun alussa. Täyttäessään nyt 60 vuotta hänen teostensa tavaramerkeiksi ovat muodostuneet tietyt tunnistettavat elementit kuten eläinhahmot ihmisen sijaisena, taiteilija itse maalaustensa keskeisenä hahmona sekä erilaiset esineelliset symbolit. Taustalla on usein sininen, ääretön tähtitaivas, kuulas taivaan sini tai sinertävä meri.
Risto Suomi on maalauksissaan tarinankertoja, ihmisen perustuntojen kuvaaja ja elämän peruskysymysten käsittelijä. Hänen teoksissaan näyttäytyy häivähdys unien, mielikuvituksen ja alitajunnan maailmaa. Niissä kerrotaan ihmisen ihmettelystä elämän mysteerin äärellä sekä maailmassa olemisen yksinäisyyden, vieraantuneisuuden ja kaipuun kokemuksista. Hänen teoksensa ovat yhtä paljon tekijän itsensä kuin ihmisten yhteisten tunteiden kuvia. Aiheet ulottuvat lapsuudesta vanhuuteen.
Tunnelma maalauksissa on runollinen ja romanttinen, mutta usein surumielinen. Se on odottava, pysähtynyt ja hiljainen - voimakkaasti emotinaalisesti ladattu. Teoksissa tulee esiin taiteilijan mentaalinen mielen- tai sielunmaisema. Se on syntynyt hänen kokemuksistaan ja mielikuvituksesta kuviksi, jotka vastaavat hänen tunteitaan.
Rauli Heino