EIJA-LIISA AHTILA3-kanavainen projisointi installaatio ja veistoksia 11.12.2010 – 9.1.2011

EIJA-LIISA AHTILA, joulukuu 2010, tila 2

Marian Ilmestys on kolmen projisoidun kuvan installaatio, jossa rakennetaan ja esitetään uudelleen liikkuvan kuvan avulla kristillisen ikonografian keskeinen maalaus.

Se pohjautuu Luukkaan evankeliumin (1:26 - 38) kertomukseen ja Marian ilmestys -maalauksiin, joihin taiteilijat ovat eri aikakausina tallentaneet näkemyksensä evankeliumin tapahtumasta.

Tässä Ilmestyksessä tapahtumat on sijoitettu nykyhetkeen. Installaatio koostuu sekä kuvauksiin valmistautumista esittävästä materiaalista että varsinaisesta Ilmestys-tapahtuman rekonstruktiosta. Materiaali on kuvattu pääosin talven 2010 pakkasissa lumisessa Aulangon luonnonpuistossa eteläisessä Suomessa ja taiteilijan työhuoneella sekä Ilmestyksen tapahtumapaikkaa esittävissä lavasteissa. Näyttelijät ovat kahta lukuunottamatta amatöörejä, joista osa on Helsingin Diakonissalaitoksen naisten diakoniapalvelujen asiakkaita. Huolimatta käsikirjoituksessa suunnitellusta, on tapahtumat, roolit ja dialogi sovitettu prosessin edetessä näyttelijöiden olemuksen mukaan.

Näkökulmana Ilmestykseen on Jacob von Uexküllin ajatus elävien olentojen erilaisten maailmojen yhtäaikaisesta olemassaolosta. Tuon ajatuksen avulla lähestytään ihmeen olemusta ja havaitsemisen ja tiedon mahdollisuuksia.

"A Stroll through the Worlds of Animals and Men" Jacob von Uexküll (1957) / OTE:

"Meille syntyy helposti harhakuva, että vieraan subjektin suhde hänen maailmansa esineisiin on olemassa samalla avaruudellisella ja ajallisella tasolla kuin oma suhteemme ihmisten maailman esineisiin.

Tätä harhaluuloa tukee osaltaan uskomus yhteen ainoaan maailmaan, jossa kaikki elolliset olennot ovat kukin omassa lokerossaan. Tästä seuraa yleinen vakaumus, että kaikille elollisille olennoille on olemassa vain yksi tila ja yksi aika.

Fyysikot ovat vasta viime aikoina alkaneet epäillä sellaisen maailmankaikkeuden olemassaoloa, jonka tila on yhtäpitävä kaikille olennoille."

KERTOJAN ÄÄNI / OTE:

"...jotta jokin saa alkunsa on pakko vain aloittaa ja ottaa yhteyttä johonkin, jota ei vielä ole - ainakaan omassa tiedossa. Ja kirjoittaa siihen lisää.

Kuinka tietää, mitä asiat ovat ellei ole tuttu niiden kanssa entuudestaan? Mitä niistä siinä vaiheessa tietää? Miten sellaiset asiat ovat olemassa?

Miten päästä niiden viereen ja aloittaa keskustelu - mistä ja kenen kielellä?

Vaistomaisesti lähestytään sen kautta, mikä tunnetaan ja tiedetään - joskus niin tarkkarajaisesti ja voimakkaasti että nähdään vain yhdestä pisteestä, yhteen suuntaan, asiat selvässä järjestyksessä - yksi edessä, toinen vähän sen takana ja niin edelleen - perspektiivissä.

Entä voiko jo tuttu asia täyttää ihmeen tuntomerkit? Voiko hämmästyä sijoiltaan jostain, jonka tuntee läpikotaisin? Mitä silloin näkee?

Ehkä eteen tulee kysymys, jota ei ymmärrä. Tai kuva jostain, joka alkaa vaivata mieltä. Ne laitetaan esiin johonkin, mistä ne voi havaita ja jäädään odottamaan, kuka tulee katsomaan. Ja miten se niitä katsoo."

Eija-Liisa Ahtila

Eija-Liisa Ahtilalla on urallaan takana lukuisia merkittäviä yksityisnäyttelyitä, joista voidaan mainita esimerkiksi vuoden 2002 retrospektiiviset näyttelyt Tate Modernissa Lontoossa ja Kiasmassa Helsingissä. Vuonna 2006 hän oli ensimmäinen suomalainen kuvataiteilija joka on esittäytynyt New Yorkin modernin taiteen museossa. Vuonna 2008 hänellä oli retrospektiivi Jeu de Paume-museossa Pariisissa. Lisäksi hän on osallistunut Venetsian biennaaliin (2005, 2008), Kasselin documentaan (2002, 2005) ja São Paulon biennaaliin (2008). Ahtila on saanut myös merkittäviä kansainvälisiä taidepalkintoja, kuten visuaalisen taiteen palkinnon Artes Mundin Walesissa (2006) sekä Vincent van Goghin eurooppalaisen nykytaiteen palkinnon Alankomaissa (2000). Hänelle on myönnetty Prince Eugen -mitali Ruotsissa (2009) ja kotimaassa muun muassa taiteen akateemikon arvonimi (2009).



 
  • ahtila/Frightened_Mary

    Marian ilmestys, 2010
    3-kanavainen projisointi installaatio
    3 x 31 min; 35mm + HD; 16:9/1:1,78; DD 5.1
    editio 5 + AP

  • ahtila/Humble_MaryAngel

    Marian ilmestys, 2010
    3-kanavainen projisointi installaatio
    3 x 31 min; 35mm + HD; 16:9/1:1,78; DD 5.1
    editio 5 + AP

  • ahtila/Scary_Angel

    Marian ilmestys, 2010
    3-kanavainen projisointi installaatio
    3 x 31 min; 35mm + HD; 16:9/1:1,78; DD 5.1
    editio 5 + AP

  • ahtila/The_Dove

    Marian ilmestys, 2010
    3-kanavainen projisointi installaatio
    3 x 31 min; 35mm + HD; 16:9/1:1,78; DD 5.1
    editio 5 + AP

  • ahtila/The_servants

    Marian ilmestys, 2010
    3-kanavainen projisointi installaatio
    3 x 31 min; 35mm + HD; 16:9/1:1,78; DD 5.1
    editio 5 + AP

  • ahtila/Vacuum-cleaning_director

    Marian ilmestys, 2010
    3-kanavainen projisointi installaatio
    3 x 31 min; 35mm + HD; 16:9/1:1,78; DD 5.1
    editio 5 + AP

  • ahtila/Mary_donkey

    Marian ilmestys, 2010
    3-kanavainen projisointi installaatio
    3 x 31 min; 35mm + HD; 16:9/1:1,78; DD 5.1
    editio 5 + AP

  • ahtila/EIJA-LIISA-AHTILA---The_Clear_House2

    The Clear House, 2004
    akryylilevy, puu, vaahtomuovi, teippi
    ruiskumaalattu teräsjalusta
    72.4 x 85.7 x 52.7 cm
    jalusta 114.3 x 82 x 51.1 cm
    editio 3 + AP

  • ahtila/EIJA-LIISA-AHTILA---The_Clear_House

    The Clear House, 2004
    akryylilevy, puu, vaahtomuovi, teippi
    ruiskumaalattu teräsjalusta
    72.4 x 85.7 x 52.7 cm
    jalusta 114.3 x 82 x 51.1 cm
    editio 3 + AP

  • ahtila/EIJA-LIISA-AHTILA---The_Shade_House202

    The Shade House, 2004
    puu, ruostumaton teräs, kipsi maali, asfalttipäällyste,
    ruiskumaalattu teräsjalusta
    73 x 133.5 x 82 cm
    jalusta 95.5 x 115 x 81.5 cm
    editio 3 + AP

  • ahtila/EIJA-LIISA-AHTILA---The_Tent_House

    The Tent House, 2004
    puu, kangas, keramiikkalaatat, hiekka aluminiini, akryylilevy
    metallituoli, ruiskumaalattu teräsjalusta
    60.5 x 155 x 115 cm
    jalusta 114.5 x 155 x 115 cm
    editio 3 + AP

  • ahtila/EIJA-LISA-AHTILA---Ahtila20K2120035

    The Pool House, 2004
    aluminiini, akryylilevy, hyöneisverkko, vesi, puu
    ruiskumaalattu teräsjalusta
    80 x 94 x 101.5 cm
    jalusta 100.5 x 84.5 x 101 cm
    editio 3 + AP

  • ahtila/EIJA-LIISA-AHTILA---The_Pool_House202

    The Pool House, 2004
    aluminiini, akryylilevy, hyöneisverkko, vesi, puu
    ruiskumaalattu teräsjalusta
    80 x 94 x 101.5 cm
    jalusta 100.5 x 84.5 x 101 cm
    editio 3 + AP

 
 
 
 
 
top