WINTER COLLECTION 28.11.2020 – 20.12.2020

Winter Collection -näyttely esittelee 15 gallerian taiteilijan teoksia. Esillä on valikoima erilaisia tyylejä, teemoja ja eri tekniikoin tehtyjä teoksia: maalausta, valokuvaa, piirustusta ja grafiikkaa.

Valokuvataiteilijoista Axel Antas kuvaa teoksessaan sukupuuttoon kuollutta muuttokyyhkyä 1800-luvulla eläneen kuuluisan valokuvaajan Eadweard Muybridgen liikettä kuvaavien kuvasarjojen hengessä. Teos viittaa viimeiseen eläintarhassa vuonna 1914 kuolleeseen muuttokyyhkyyn nimeltä Martha. Sami Parkkisen Limbo-sarjan valokuvat kommentoivat kulutusyhteiskuntaa: auton kiiltävä kuori ja asfaltille läikähtänyt polttoaine ovat saaneet uuden roolin maalauksellisina ei-esittävän taideteoksen rakennusosina.

Elina Brotheruksen valokuvat ovat hänen uusimmasta Korsikan saarella kuvaamastaan Sebaldiana.Memento Mori-sarjasta. Valokuvasarjan innoittajana on toiminut kirjailija W.G.Sebaldin tekstit Korsikasta. Sebaldin Campo Santo -kirjasta tuli Brotherukselle opas Korsikaan, sen metsiin, rannoille, vuorille ja myös perinteisiin hautapaikkoihin ihmisten omilla pihoilla ja maatiloilla, jossakin erityisessä paikassa, ison puun juurella tai vuorenrinteellä. Tämän johdattamana Brotherus alkoi etsiä kuviinsa kauniita paikkoja, jotka olisivat voineet toimia hautapaikkoina edesmenneille.

Marja Pirilän camera obscura-tekniikalla kuvaamassa unenomaisessa valokuvassa huoneen sisätilaan heijastuu kuva ulkotilan kesäisestä maisemasta. Martti Jämsä on kuvannut yksittäisiä ja näin symboliarvoltaan korostuvia esineitä: joulupukin naamarin, joulukuusen tähden, lautasen ja lusikan. Joulun aikaan virittävät myös Stiina Saariston suuret grafiikat rukoilevasta maallisesta enkelistä. Henna Pohjolan piirtämissä asetelmallisissa kukkakimpuissa on piilotettua symboliikkaa ja Mika Karhun piirustusten taustalla on traagisia yhteiskunnallisia historian kerrostumia.

Petri Hytönen on värittänyt vanhoista postikorteista vedostamiaan mustavalkoisia kuvia ja Anne Tompuri on jatkanut Kasvot-maalaustensa sarjaa. Topi Ruotsalainen on maalannut urbaanin ihmisjoukon ja Antti Tanttu on kuvannut puupiirroksissaan yksittäisiä ihmisiä erilaisissa elämän tilanteissa. Markku Laakson taianomaisessa kaksostyttöjä kuvaavassa maalauksessa taustalla näyttäytyy kansallisromanttinen talvinen metsä.

Samu Raatikaisen pistemaalaustekniikalla tehty maalaus leikittelee pinnan tekstuurilla sekä valoilla ja varjoilla. Alvar Gullichsenin teokset puhuvat universaalien geometristen muotojen abstraktia kieltä. Maalausten kuviot luovat tilan ympärilleen, kuin näyttämön valoineen ja varjoineen.

Rauli Heino


 
  • Winter_collection_2020/AXEL_ANTAS_MARTHA_1_2020

    Axel Antas: A Passenger pigeon flying (Eadweard Muybridgen mukaan) (yksityiskohta), 2020
    Giclée-vedos
    7 osaa á 37 x 29 cm
    editio 3

  • Winter_collection_2020/AXEL_ANTAS_MARTHA_7_2020

    Axel Antas: A Passenger pigeon flying (Eadweard Muybridgen mukaan) (yksityiskohta), 2020
    giclée-vedos
    7 osaa á 37 x 29 cm
    editio 3

  • Winter_collection_2020/ELINA_BROTHERUS_TOMBEAU_IMAGINAIRE_9_2019

    Elina Brotherus: Tombeau imaginaire (Imaginary Burial Place) # 9, 2019
    pigmenttimustevedos
    90 x 67
    editio 6

  • Winter_collection_2020/ELINA_BROTHERUS_TOMBEAU_IMAGINAIRE_17_2019

    Elina Brotherus: Tombeau imaginaire (Imaginary Burial Place) # 17, 2019
    pigmenttimustevedos
    90 x 120 cm
    editio 6

  • Winter_collection_2020/ELINA_BROTHERUS_TOMBEAU_IMAGINAIRE_19_2019

    Elina Brotherus: Tombeau imaginaire (Imaginary Burial Place) # 19, 2019
    pigmenttimustevedos
    90 x 120 cm
    editio 6

  • Winter_collection_2020/ELINA_BROTHERUS_TOMBEAU_IMAGINAIRE_3_2019

    Elina Brotherus: Tombeau imaginaire (Imaginary Burial Place) # 3, 2019
    pigmenttimustevedos
    80 x 120 cm
    editio 6

  • Winter_collection_2020/ALVAR_GULLICHSEN_MAE_CELESTIAL_HEAVENLY_MOTHER_2019

    Alvar Gullichsen: Mae Celestial (Heavenly Mother) 1, 2020
    akryyli kankaalle
    160 x 230 cm

  • Winter_collection_2020/ALVAR_GULLICHSEN_MAE_CELESTIAL-MODULE_HEAVENLY-MOTHER_2019

    Alvar Gullichsen: Mae Celestial module (Heavenly Mother), 2019
    akryyli paperille
    74 x 70 cm

  • Winter_collection_2020/PETRI_HYTNEN_KUKKA_2020

    Petri Hytönen: Kukka, 2020
    pigmenttimustevedos, vesiväri
    92 x 66.5 cm

  • Winter_collection_2020/PETRI_HYTNEN_KIRJE_2020

    Petri Hytönen: Kirje, 2020
    pigmenttimustevedos, vesiväri
    92 x 66.5 cm

  • Winter_collection_2020/MARTTI_JAMSA_LYTJ_JOULUPUKIN_NAAMARI_2006_2011

    Martti Jämsä: Löytöjä: Joulupukin naamari, 2006/2011
    hopeagelatiinivedos
    62 x 52 cm
    editio 10

  • Winter_collection_2020/MARTTI_JAMSA_LYTJ_JOULUKUUSEN_THTI_2011

    Martti Jämsä: Löytöjä: Joulukuusen tähti, 2011
    hopeagelatiinivedos
    62 x 52 cm
    editio 10

  • Winter_collection_2020/MARTTI_JAMSA_LYTJ_LAUTANEN-_II_2011

    Martti Jämsä: Lautanen II, 2011/2020
    pigmenttimustevedos
    62 x52 cm
    editio 10

  • Winter_collection_2020/MARTTI_JMS_LYTJ_PELMIINILUSIKKA_2011_2020

    Martti Jämsä: Löytöjä: Pelmenilusikka, 2011/2020
    hopeagelatiinivedos
    62 x 52 cm
    editio 10

  • Winter_collection_2020/MIKA_KARHU_PATOLOGIN_MUISTOLLE_2020

    Mika Karhu: Patologin muistolle, 2020
    guassi ja vernissa paperille
    84.5 x 66 cm

  • Winter_collection_2020/MIKA_KARHU_UNOHDETTU_2020

    Mika Karhu: Unohdettu, 2020
    tussi paperille
    84.5 x 66 cm

  • Winter_collection_2020/MARKKU_LAAKSO_KAKSOSET_LUMISESSA_METSSS_IV_2020

    Markku Laakso: Kaksoset lumisessa metsässä IV, 2020
    öljy kankaalle
    140 x 200 cm

  • Winter_collection_2020/SAMI_PARKKINEN_LIMBO_RAINBOW_2019

    Sami Parkkinen: Rainbow sarjasta Limbo, 2019
    pigmenttimustevedos
    205 x 148.6 cm, editio 5
    70 x 52,5 cm, editio 10

  • Winter_collection_2020/SAMI_PARKKINEN_LIMBO_YOU_SEE_WHAT_YOU_WANT_TO_SEE_2020

    Sami Parkkinen: You See What You Want to See sarjasta Limbo, 2020
    pigmenttimustevedos
    120 x 90 cm, editio 5
    40 x 30 cm, editio 8

  • Winter_collection_2020/SAMI_PARKKINEN_LIMBO_THE_DRIVER_2019

    Sami Parkkinen: The Driver sarjasta Limbo, 2019
    pigmenttimustevedos
    97 x 129.5 cm, editio 5
    54 x 72 cm, editio 8
    16.5 x 22 cm, editio 10

  • Winter_collection_2020/MARJA_PIRIL_KATI_JA_VELI-PEKKA_2016

    Marja Pirilä: Camera obscura: Kati ja Veli-Pekka, Mänttä, Suomi, 2016
    pigmenttimustevedos
    112 x 145 cm, editio 7
    82 x 107 cm, editio 7

  • Winter_collection_2020/HENNA_POHJOLA_FLOWER_QUOTES_2019

    Henna Pohjola: Flower Quotes, 2019
    piirros paperille
    120 x 90 cm

  • Winter_collection_2020/HENNA_POHJOLA_ART_HISTORY_NOTES_2019

    Henna Pohjola: Art History Notes, 2019
    piirros paperille
    120 x 90 cm

  • Winter_collection_2020/SAMU_RAATIKAINEN_CHI_SQUARED_NO_10_SERIES_1_2000

    Samu Raatikainen: Chi-Squared no.10, series 1, 2000
    öljy, akryyli, vaha, kangas, vaneri
    140 x 140 cm

  • Winter_collection_2020/TOPI_RUOTSALAINEN_HETKI_2020

    Topi Ruotsalainen: Hetki, 2020
    öljy kankaalle
    140 x 100 cm

  • Winter_collection_2020/TOPI_RUOTSALAINEN_WILLY_2020

    Topi Ruotsalainen: Willy, 2020
    öljy kankaalle
    50 x 50 cm

  • Winter_collection_2020/TOPI_RUOTSALAINEN_DOOMERS_2020

    Topi Ruotsalainen: Doomers, 2020
    akryyli ja öljy kankaalle
    43 x 61 m

  • Winter_collection_2020/TOPI_RUOTSALAINEN_DOOMSAYER_2020

    Topi Ruotsalainen: Doomsayer, 2020
    paperi, rautalanka, akryyli ja muste
    koko vaihteleva

  • Winter_collection_2020/STIINA_SAARISTO_SUOJELUS_2014

    Stiina Saaristo: Suojelus, 2014
    mezzotinto akvatintalle
    164 x 112 cm
    editio 12

  • Winter_collection_2020/STIINA_SAARISTO_VARJELUS_2014

    Stiina Saaristo: Varjelus, 2014
    mezzotinto akvatintalle
    164 x 112 cm
    editio 12

  • Winter_collection_2020/ANTTI_TANTTU_HARHARETKI_2019

    Antti Tanttu: Harharetki, 2019
    puupiirros ja sekatekniikka mdf-levylle
    110 x 94 cm

  • Winter_collection_2020/ANTTI_TANTTU_VARKAAN_POIKA_2019

    Antti Tanttu: Varkaan poika, 2019
    puupiirros ja sekatekniikka mdf-levylle
    135 x 120 cm

  • Winter_collection_2020/ANTTI_TANTTU_YHDESTOISTA_HETKI_2019

    Antti Tanttu: Yhdestoista hetki, 2019
    puupiirros ja sekatekniikka mdf-levylle
    110 x 94 cm

  • Winter_collection_2020/ANNE_TOMPURI_KASVOT_SARJASTA_KASVOT_2020

    Anne Tompuri: Kasvot sarjasta Kasvot, 2020
    guassi ja pigmentti kankaalle
    115 x 115 cm

 
 
 
 
 
top