JOHANNA LECKLINEi ainoastaan intohimosta

Ei ainoastaan intohimosta, 2018
still-kuva, kuva:Lasse Lecklin
4K video
12'00''
Monissa suvuissa kuuluttiin eri puolille. Sukulaisten kuvia on revitty perhealbumeista ja heidän kohtaloistaan on vaiettu.  Voiko yhtäläisyyksiä nykypäivän tunnelmiin löytää? Miten sota liittyy omaan sukuuni? Hankin kirjallisuutta sisällissodasta, lapsista ja naisista sodassa, vihapropagandasta, kiihkoilusta. Yritän tehdä sukuselvitystä, käyn arkistoissa, katson sotaa käsitteleviä elokuvia. Tietoni sukumme historiasta ovat hataria. Suomen sotasurmat 1918 -tietokannasta löydän Matilda Lecklinin, punaisten päällikön Viipurista, joka on saanut surmansa luodista vatsaan. Hän on syntynyt sata vuotta ennen minua. Onko hän kaukainen sukulaiseni? Myöhemmin kaivan tiedon uudelleen esiin. Nyt kuolinsyyksi mainitaan harhaluoti. Päällikkyydestä ei ole enää mainintaa eikä edes siitä, että hän olisi ollut punainen. (Kertojaääni teoksessa Ei ainakaan intohimosta.)

Liikkuvan kuvan installaatiossani Ei ainoastaan intohimosta kaksi tarinaa kulkee rinnan. Kaksi nuorta tyttöä pohtii Suomen sisällissotaa pelatessaan lautapeliä Punaisten ja Valkoisten taistelu Suomessa 1918. Tutkija kuuntelee arkistonauhalta haastattelua ja katselee valokuvia sisällissodan ajoilta. Hän tarkastelee punaisten naisten ja lasten kohtaloita, yhteiskunnan kahtiajakautumista sekä vihollisen epäinhimillistämistä. Olen sijoittanut teoksen tapahtumat nykypäivään ja osa kohtauksista on kuvattu sisällissodan historiallisilla tapahtumapaikoilla Mänttä-Vilppulassa. Käsikirjoitustani varten hyödynsin Serlachius-museoiden arkiston sisällissotaa koskevaa arkistomateriaalia kuten Kunto Ruokolaisen 1960-70-luvun vaihteessa nauhoitettuja haastatteluja. Lisäksi aloin selvittää oman sukuni sisällissotaan liittyviä tarinoita.

Johanna Lecklin 

Johanna Lecklinin (s. 1972) tuotantoon kuuluu liikkuvan kuvan teosten ja valokuvien lisäksi yleisöä osallistavia teoksia. Hänen teoksiaan on esitetty useissa näyttelyissä ja taide- ja elokuvafestivaaleilla sekä kotimaassa että ulkomailla. Viime vuosina Lecklin on pitänyt yksityisnäyttelyt mm. Haninge Konsthallissa (2012) ja Forum Boxissa (2013) sekä osallistunut Liverpool Biennalen City States-näyttelyyn (2010) ja Kiasman kokoelmanäyttelyihin Face to Face. Muotokuva nyt! (2016¬–2017) sekä Järjestetty juttu (2010¬–2011). Vuonna 2017 hän sai toisen palkinnon Kunsthal Nikolajin järjestämillä FOKUS-festivaaleilla. Lecklin on valmistunut maisteriksi Helsingin yliopistosta (2008) ja Kuvataideakatemiasta (2003) sekä opiskellut UCL:n Slade School of Fine Artissa Lontoossa. Tällä hetkellä hän viimeistelee tohtoriopintojaan Kuvataideakatemiassa. 

Kiitokset: Atelier Nyblin/Robert Nyblin, Hotelli Alexander, Mänttä, Sami van Ingen, Kaupungin taimisto/Disa Juslin, Kuvataideakatemia/Sami Kustila, Kata Launonen, Mäntän klubi, Mäntän seudun ampujat/Marko Salokangas, Mäntän Valo ry/Jalkapallojaosto, Post Control Oy, Serlachiusmuseot/Pauli Sivonen & Helena Hänninen, Serlachiusresidenenssi/Sonja Linkoneva, Töpinä Center Jorma Jopi Niittynen, Vilppulan seurakunta/puutarhuri Anne Lampinen & kirkkoherra Markku Viitala.

 
 
 
 
 
top