MARKKU LAAKSOJoka päivä on saunapäivä 5.5.2004 – 23.5.2004

Saunapäivä, 2003-2004
öljy kankaalle
180 x 295 cm

Kuvataiteilija Markku Laakso (s.1970) syntyi ja kasvoi Pohjois-Lapissa, lähti 17-vuotiaana kiinnostuksen kohteensa, taiteen perässä ensin opiskelemaan Oulun lähellä olevaan Limingan taidekouluun ja jatkoi sitten Turun piirustuskoulussa. Koti-ikävää lieventääkseen hän maalasi piirustuskoulun lopputyönään Lapin maisemia, joihin pian ilmestyivät lapinpoika ja pitkäaikainen idoli, 1970 luvun Elvis Presley. Näin taiteilija oli keksinyt teoksiinsa ristiriitaisen ja siten kuvallisesti ja ajatuksellisesti kiinnostavan yhdistelmän. Laakson mukaan Elvis ja lapinpoika edustavat hänen persoonallisuutensa kahta eri puolta. Toisaalta ne herättävät hänen mielessään kysymyksen siitä, miten käy eri alkuperäiskulttuurien länsimaisen kulttuurin paineen alla.

Nyt esille tulevan näyttelyn teoksissa esittäytyvät kansallisromanttisessa hengessä lapinpoika, lapintyttö, Elvis, Lapin luonto eri vuodenaikoineen ja yhtenä keskeisenä teemana myös suomalainen saunakulttuuri. Teokset perustuvat satoihin ja taas satoihin valokuviin, jotka Markku Laakso on ottanut malleista, luonnosta tai itsestään Elvis- tai lapinpuvussa. Hänen taiteensa on saanut vaikutteita pohjoismaiden kultakauden taiteilijoiden teoksista. Saunakulttuuria esittävissä maalauksissa esikuvina ovat erityisesti olleet Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykki, Kalevalassa esiintyvät saaren neidot ja sosialistinen realismi, jonka vaikutus näkyy sommittelussa ja tunnelmassa: joidenkin mallien asennot tuovat suoraan mieleen Alexander Deinekan maalaukset.

Rauli Heino

 
  • laakso/2004/laakso01

    Kitara, lapinpoika ja Elvis, 2003
    öljy kankaalle
    135 x 200 cm

  • laakso/2004/laakso02

    Lapintyttö ja Elvis kaamoksessa, 2004
    öljy kankaalle
    90 x 130 cm

  • laakso/2004/laakso03

    Lapintyttö ja Elvis Peukalovaarassa, 2004
    öljy kankaalle
    100 x 160 cm

  • laakso/2004/laakso06

    Lämmin saunapäivä, 2004
    öljy kankaalle
    90 x 130 cm

  • laakso/2004/laakso09

    Saunapäivä, 2003-2004
    öljy kankaalle
    180 x 295 cm

  • laakso/2004/laakso14

    sarjasta Joka päivä on saunapäivä, 2001-2004
    vesiväri paperille

  • laakso/2004/laakso15

    sarjasta Joka päivä on saunapäivä, 2001-2004
    vesiväri paperille

  • laakso/2004/laakso16

    sarjasta Joka päivä on saunapäivä, 2001-2004
    vesiväri paperille

  • laakso/2004/laakso17

    sarjasta Joka päivä on saunapäivä, 2001-2004
    vesiväri paperille

  • laakso/2004/laakso18

    sarjasta Joka päivä on saunapäivä, 2001-2004
    vesiväri paperille

  • laakso/2004/laakso19

    sarjasta Joka päivä on saunapäivä, 2001-2004
    vesiväri paperille

  • laakso/2004/laakso20

    sarjasta Joka päivä on saunapäivä, 2001-2004
    vesiväri paperille

 
 
 
 
 
top