MARIKA KAARNAMaalauksia 29.10.2005 – 20.11.2005

Piparkakkutalo, 2003
öljy kankaalle
130 x 130 cm

Yksi viime vuosina paljon suomalaisessa taidemaailmassa esillä ollut kuvataiteilija Petri Hytönen (s. 1963) maalaa vesiväreillä, sekä pensseliä että ruiskumaalaustekniikkaa käyttäen. Syksyllä 2004 Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä pitämässään laajassa näyttelyssä Hytönen asetti esille ensimmäiset teoksensa, joissa pohjana oli suurikokoinen mustesuihkutuloste. Näitä itse ottamiaan valokuvia Hytönen käsittelee ensin tietokoneen ruudulla photoshopilla "pyyhkien" valokuvan pintaan tyhjän tilan, johon hän sitten vedostettuaan valokuvan paperille maalaa kuvan. Näyttelyssä Hytönen pääsi alkuun uudella tiellään, jota hän nyt esille tulevassa näyttelyssä jatkaa uusin teoksin ja aihein: sarja on saanut nimekseen Henki ja liha.

Nimi viittaa Petri Hytösen omakohtaiseen, keski-ikäistyvän taiteilijan kokemukseen fyysisestä vanhenemisesta: hän tuntee rekisteröivänsä taiteessaan nyt entistä korostuneemmin erilaisten kuvien ja tunnelmien kautta - suoremmin tai epäsuoremmin - henkistä maailmaa. Petri Hytönen ja hänen puolisonsa Marika Kaarna (s.1966) pitävät galleriassa yksityisnäyttelynsä samaan aikaan. Maalarina erottuvan, persoonallisen kädenjäljen omaavan Marika Kaarnan öljyvärimaalauksissa on naivistisen kuvaustavan vaikutelma, mutta maalaukset ovat enemmän kuin naivistisia arkisen elämän kuvauksia. Niiden aiheet nousevat usein yleispäteviksi ja ajattomiksikin.

Kolmilapsisen perheen vanhempina Petri Hytösen ja Marika Kaarnan taiteen kuvallisessa maailmassa on nähtävissä lasten mielikuvituksen, satujen, leikin ja unimaailmankin heijastuminen. Molemmat ovat moniulotteisia tarinankertojia. Teoksissa on myös upeaa maalauksellisuutta: Hytösellä valolla luotuja tunnelmia, purppuramaisia sävyjä ja pumpulimaisen pehmeitä pintoja, Kaarnalla taas usein intensiivisen hehkuvia värejä, kuin mielentiloja.

Rauli Heino

 
  • kaarna/2005/sunnuntai

    Sunnuntai, 2005
    öljy kankaalle
    130 x 160 cm

  • kaarna/2005/huolettomat_hevoset

    Huolettomat hevoset, 2004
    öljy kankaalle
    130 x 170 cm

  • kaarna/2005/menun_ulkopuolella

    Menun ulkopuolella, 2005
    öljy kankaalle
    85 x 125 cm

  • kaarna/2005/joulunaytelma

    Joulunäytelmä, 2004
    öljy kankaalle
    130 x 170 cm

  • kaarna/2005/kissa

    Kissa, 2004
    öljy kankaalle
    61 x 61 cm

  • kaarna/2005/bonsai

    Bonsai, 2004
    öljy kankaalle
    170 x 130 cm

  • kaarna/2005/piparkakkutalo

    Piparkakkutalo, 2003
    öljy kankaalle
    130 x 130 cm

  • kaarna/2005/palaneen_karya

    Palaneen käryä, 2003
    öljy kankaalle
    130 x 130 cm

  • kaarna/2005/lemmikki

    Lemmikki, 2002
    öljy kankaalle
    61 x 61 cm

  • kaarna/2005/tahra

    Tahra, 2001
    öljy kankaalle
    40 x 60 cm

  • kaarna/2005/ostoksilla

    Ostoksilla, 2001
    öljy kankaalle
    130 x 170 cm

  • kaarna/2005/uni

    Uni, 2001
    öljy kankaalle
    125 x 80 cm

  • kaarna/2005/kylmat_tahdet

    Kylmät tähdet, 2000
    öljy kankaalle
    170 x 130 cm

 
 
 
 
 
top