KRISTIINA UUSITALOHetketön aika 3.3.2007 – 25.3.2007

Ruusutarha I, 2006
öljy, pigmentti, vaha, alkydi PVC-levylle
200 x 250 cm

Nykymaalareidemme kärkikaartia edustavan Kristiina Uusitalon (s.1959) maalaukset ovat suomalaisen maiseman ja luonnon kuvauksia. Useat niistä ovat taiteilijan sanoin "kuvia ilmestyksenkaltaisen tietoiseksi tulemisen hetkestä. Ne ovat enemmän kokemuksen kuin paikan muotokuvia, kuin näyttämöitä, joiden avulla kerron kokemani, oivaltamani, aavistamani. Ne todistavat koetun hetken säteilevästä intensiivisyydestä ja ovat samanaikaisesti hiljaisia ja ekspressiivisiä."

Näyttelyssä esitettävien teosten nimillä "Hetketön aika", "Käännetty perspektiivi", "Tietämättömyyden pilvi", "Ruusutarha" ja "Paljaaseen kätketty" on kaikilla hengellisen elämän käsitteisiin liittyvä ajatuksellinen kytkös. Näyttelyn nimi "Hetketön aika" viittaa myös edellä mainittuihin "voimakkaisiin kokemuksiin, joissa aika ikään kuin katoaa."

Näyttelyyn tulee esille myös "Maamme-kirja"-sarjan teoksia, joissa Kristiina Uusitalo viittaa kaikista kanonisoituneimman suomalaisen ns. kansallismaiseman kuvaamiseen, siihen, kun maisemaa katsotaan korkealta mäen päältä. Uusitalo tarkastelee tätä yksityisen ja yhteisen kokemuksen kuvaa ja kuvittaa sitä uudelleen tämän päivän ihmisen silmin.

Rauli Heino

 
uusitalo/2007/01

Hetketön aika V, 2006-2007
öljy, pigmentti, vaha, alkydi MDF-levylle
170 x 170 cm

uusitalo/2007/02

Tietämättömyyden pilvi V, 2005-2006
öljy, pigmentti, vaha, alkydi MDF-levylle
170 x 170 cm

uusitalo/2007/03

Hetketön aika VI, 2006
öljy, pigmentti, vaha, alkydi MDF-levylle
170 x 170 cm

uusitalo/2007/04

Käännetty perspektiivi IV, 2006
öljy, pigmentti, vaha, alkydi MDF-levylle
170 x 170 cm

uusitalo/2007/05

Hetketön aika IV, 2006
öljy, pigmentti, vaha, alkydi MDF-levylle
170 x 170 cm

uusitalo/2007/06

Tietämättömyyden pilvi IV, 2006
öljy, pigmentti, vaha MDF-levylle
170 x 170 cm

uusitalo/2007/08

Käännetty perspektiivi III, 2006
öljy, pigmentti, vaha, alkydi MDF-levylle
170 x 170 cm

uusitalo/2007/10

Hetketön aika II, 2006-2007
öljy, pigmentti, vaha, alkydi MDF-levylle
200 x 250 cm

uusitalo/2007/11

Hetketön aika III, 2006-2007
öljy, pigmentti, vaha MDF-levylle
200 x 250 cm

uusitalo/2007/12

Ruusutarha I, 2006
öljy, pigmentti, vaha, alkydi PVC-levylle
200 x 250 cm

uusitalo/2007/13

Ruusutarha II, 2006
öljy, pigmentti, vaha, alkydi PVC-levylle
200 x 250 cm

uusitalo/2007/15

Maamme-kirja III, 2006-2007
öljy, vaha, pigmentti vanerille
120 x 182 cm

uusitalo/2007/16

Maamme-kirja II, 2006
öljy, pigmentti, vaha vanerille
120 x 182 cm

uusitalo/2007/17

Maamme-kirja I, 2006
öljy, pigmentti, vaha vanerille
120 x 182 cm

uusitalo/2007/21

Pieni Maamme-kirja III, 2006-2007
öljy, pigmentti vanerille
65 x 65 cm

uusitalo/2007/22

Pieni Maamme-kirja I, 2006
öljy, pigmentti, vaha vanerille
65 x 65 cm

uusitalo/2007/23

Paljaaseen kätketty III, 2006
öljy, pigmentti, vaha vanerille
60 x 60 cm

uusitalo/2007/24

Paljaaseen kätketty I, 2006
öljy vanerille
60 x 60 cm

uusitalo/2007/25

Käännetty perspektiivi V, 2006
öljy, pigmentti, vaha MDF-levylle
170 x 170 cm

uusitalo/2007/31

Hetketön aika VIII, 2007
öljy, pigmentti, vaha, alkydi MDF-levylle
250 x 170 cm

uusitalo/2007/32

Paljaaseen kätketty IV, 2006-2007
öljy, pigmentti, vaha, alkydi MDF-levylle
120 x 120 cm

uusitalo/2007/33

Paljaaseen kätketty V, 2006-2007
öljy, pigmentti, vaha, alkydi MDF-levylle
120 x 120 cm

uusitalo/2007/34

Hetketön aika VII, 2007
öljy, pigmentti, vaha, alkydi MDF-levylle
170 x 170 cm

uusitalo/2007/35

Käännetty perspektiivi I, 2006
öljy, pigmentti, vaha, alkydi MDF-levylle
250 x 200 cm

 
 
 
 
 
top