ALVAR GULLICHSENInca Modernism 7.2.2015 – 8.3.2015

Grandmother Ocean (Spirit of the West), 2015
akryyli kankaalle
255 x 350 cm

ALVAR GULLICHSEN

Inkamodernismi

Näin muutama vuosi sitten tavattoman selvän unen. Olin hiekkarannalla jossain ulkomailla. Isoja, ilmavia paperiveistoksia ajautui ääneti rantaan. Vallitsi syvä hiljaisuus. Lähellä oli suuri, kallioiden sisään tehty temppeli. Temppelissä oli viuluja muistuttavia naisellisia muotoja ja monimutkaisia punaisia, violetteja, mustia ja valkoisia mosaiikkikoristeita. Temppelin jumalatar, joka oli itse asiassa maaemo, opetti minut hyväksymään naisellisen puoleni. Se tapahtui jotakuinkin siten, että tein intialaiselle tanssijattarelle ominaisen kädenliikkeen, ja silloin nousin ilmaan, kunnes pääni ylsi pilvien yläpuolelle. Kuulin kahden tiibetiläismunkin laulavan yksiäänisesti. Heidän laulunsa muuttui vaakaviivaksi, joka synnytti tunteen täydellisestä tasapainosta. Pää edelleen pilvien yläpuolella huomasin olevani laatikossa tai huoneessa, jonka seinillä oli geometrisia taideteoksia. Ne muistuttivat isoäitini taidekokoelman tauluja: Léger, Calder, Miro jne. Toisaalta niissä oli jotain etnistä, ikään kuin universaalia ja ajatonta.

Tämä uni (jota seurasi toisia inspiroivia unia) on ollut taiteelliselle prosessilleni merkitykseltään ratkaiseva. Kesti kauan, ennen kuin pystyin rekonstruoimaan unessa esiintyneet taideteokset, enkä vieläkään muista tarkasti, miltä ne näyttivät. Syynä voi olla se, että ne liikkuivat itsestään ja vaihtoivat muotoa. Intuitiivisen piirtämämisen avulla (kädet muistavat paremmin kuin rationaalinen mieli!) tuli vähitellen näkyviin sommitelmia ja geometrisiä kuvioita, jotka tuntuivat oikeilta. Assistenttini Klaus Nyqvist on auttanut luomaan virtuaalisen tilan, jossa pinnat on verhottu näillä kuvioilla. Kuvioiden lähtökohtana ovat nelikulmaiset moduulit, jotka voidaan kytkeä toisiinsa kaikista suunnista. Olen etsinyt myös vertailukohtia: onko olemassa minun unessani näkemiä teoksia muistuttavaa taidetta? Modernismiyhteyksien lisäksi olen löytänyt yhtäläisyyksiä buddhalaisesta mandalasta, tieteisfilmien lavastuksista, eteläafrikkalaisen ndebele-kansan seinämaalauksista sekä Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen tekstiileistä, esineistä ja kansantaiteesta. Tällaisia kuvioita ja muotoja nousee esiin ajallisesti ja maantieteellisesti kaukana toisistaan. Ehkä esi-isämme kävivät unissaan samoilla paikoilla? Eräs ystäväni kutsuu maalauksiani "inkamodernismiksi". Olen samaa mieltä hänen kanssaan.

Tahdon omistaa tämän näyttelyn isälleni Kristianille, jolta olen saanut paljon kannustusta ja tukea.

Alvar Gullichsen

 
  • gullichsen/2015/ALVAR_GULLICHSEN_INVISIBLE_MONKEY_3_2015

    Invisible Monkey 3, 2015
    akryyli kankaalle
    120 x 160 cm

  • gullichsen/2015/ALVAR_GULLICHSEN_FRIENDLY_PAINTING_2014_626

    Friendly Painting, 2014
    akryyli kankaalle
    200 x 160 cm

  • gullichsen/2015/ALVAR_GULLICHSEN_INVITATION_2014

    Invitation, 2014
    akryyli kankaalle
    255 x 300 cm

  • gullichsen/2015/ALVAR_GULLICHSEN_INCA_MODERNISM_2015

    Inca Modernism, 2015
    akryyli kankaalle
    160 x 120 cm

  • gullichsen/2015/ALVAR_GULLICHSE_GRANDMOTHER_OCEAN_2015_626

    Grandmother Ocean (Spirit of the West), 2015
    akryyli kankaalle
    255 x 350 cm

  • gullichsen/2015/ALVAR_GULLICHSEN_GRANDFATHER_FIRE_2015

    Grandfather Fire (Spirit of the East), 2015
    akryyli kankaalle
    255 x 350 cm

  • gullichsen/2015/ALVAR_GULLICHSEN_TIMELESS_2015

    Timeless, 2015
    akryyli kankaalle
    120 x 120 cm

  • gullichsen/2015/ALVAR_GULLICHSEN_SHIPIBO_SPACE_2014_626

    Shipibo Space, 2014
    akryyli kankaalle
    120 x 160 cm

  • artparis_2014/alvar_gullichsen/Reggae-Submarine-III-150-mm_netti

    Reggae Submarine III, 2014
    akryyli kankaalle
    172 x 255 cm

  • gullichsen/2015/ALVAR_GULLICHSEN_INVISIBLE_MONKEY_1_2015

    Invisible Monkey 1, 2015
    akryyli kankaalle
    200 x 111 cm

  • gullichsen/2015/ALVAR_GULLICHSEN_INVISIBLE_MONKEY_2_2015_626

    Invisible Monkey 2, 2015
    akryyli kankaalle
    111 x 120 cm

  • gullichsen/2015/ALVAR_GULLICHSEN_DIAGONAL_SYMMETRY_SARJA

    Diagonal Symmetry -sarja, 2014-2015
    á 47,5 x 46,5 cm

 
 
 
 
 
top