HENNA POHJOLARööhtäse välillä! 10.8.2013 – 8.9.2013

HENNA POHJOLA

Näyttelyn teosten lähtökohta on himossa, joka antaa meille nautintoa, energiaa ja tekee elämästämme merkityksellistä. Himo on perinteisesti tulkittu yhtenä seitsemästä kuolemansynnistä. Toiseksi käsittelen teoksissani taiteilijana olemisen järjettömyyttä. Valtaosa taiteilijoista elää köyhyysrajan alapuolella tai harjoittaa jotain toista ammattia ylläpitääkseen taiteellista toimintaansa. Miten ammattiylpeydelle käy, kun osa voimavaroista hupenee selviytymiseen? Nämä kaksi asiaa punoutuvat taiteen kaupallisuuden dilemmaan ja kysymykseen, mikä on taidetta.

Nämä kysymykset heijastelevat näyttelyni kokonaisteemaa, himoa. Kaikkien näyttelyssä esillä olevien teosten visuaalinen ilme on esteettisen, kitchin söpö ja karkkinen, ja niitä voisi kuvailla "syötävän ihaniksi". Teosten innoittajana on toiminut oma työkokemukseni muissa kuin perinteisissä taiteilijan ammattiin kuuluvissa töissä. Olen työskennellyt graafisena suunnittelijana, somistajana, stailistina, floristina, juhlasuunnittelijana ja leipurina. Näyttelykokonaisuus koostuu eri tekniikoin toteutetuista teoksista: maalauksista, grafiikasta, piirroksista, veistoksista ja monumentaalisesta kakkutaloinstallaatiosta.

Leipomani kakkutaloinstallaation voi tulkita eri tavoin. Sen tarkoitus on ilahduttaa katsojaa kauneudellaan, mutta myös herättää keskustelua tasa-arvosta, työn arvostuksesta, sukupuolikäsitteistä ja identiteetin kehittymisestä sekä siihen liittyvistä konventioista. Lisäksi kakkutalo assosioituu silmissäni Grimmin satuun Hannusta ja Kertusta, jossa nälkäkuoleman pelossa heidän äitipuolensa vakuuttelee isän viemään lapset metsään ja jättämään heidät sinne. Metsässä harhaillessaan he löytävät piparkakkutalon, jossa paha noita asuu. Teos pohtii yhteiskunnallisia kysymyksiä. Mitä piilee täydellisen kuoren sisällä? Kun synkkenevä taloustilanne ajaa osan ihmisistä tinkimään vauraudestaan ja osan jopa kurjuuteen, joudumme pohtimaan, mikä meistä oikein tekee onnellisia? Kuitenkin sadun lopussa hyvä voittaa pahan. Niinpä teoksen voi nähdä myös kultaisena kotina, linnana, jossa asutaan, leivotaanja halutaan jakaa sen tuoma turvallisuuden ja onnistumisen tunne. Kuten laulussa lauletaan: "Rakennan minä majani. Tule, tule, tyttö nuori, jakamaan se mun kanssani!"

Näyttelyni savolainen nimi Rööhtäse välillä, eli röyhtäise välillä, kannustaa huokaisemaan kohti onnea ja unelmaa. Toisaalta se kuvastaa pääsyä ulos subjektiivisesti koetusta taiteen tekemiseen liittyvästä synkistelystä. Rööhtäse välillä rohkaisee huolettomaan ilotteluun, huvitteluun ja hemmotteluun.

Näyttelyn avajaisissa esiintyy upea Arja Saijonmaa. Saijonmaa tulkitsee ranskalaista chansonia ja argentiinalaista tangoa Mikko Heleniuksen (haitari ja bandeneon) säestyksellä.

Henna Pohjola

 
  • pohjola/2013/Happy_Birthday_I_p

    Happy Birthday! I, 2013
    kivilitografia, akryylimassa, polyuretaani, valot ja sekatekniikka vanerille
    114 x 60 x 17 cm

  • pohjola/2013/Happy_Birthday_II_p

    Happy Birthday! II, 2013
    kivilitografia, akryylimassa ja sekatekniikka vanerille
    147 x 60 x 9 cm

  • pohjola/2013/Happy_Birthday_III_p

    Happy Birthday! III, 2013
    kivilitografia, akryylimassa ja sekatekniikka vanerille
    87 x 60 x 9 cm

  • pohjola/2013/Happy_Birthday_IV_p

    Happy Birthday! IV, 2013
    kivilitografia, akryylimassa ja sekatekniikka vanerille
    86 x 60 x 9 cm

  • pohjola/2013/Hoponassu_p

    Höpönassu, 2013
    akryyli ja akryylimassa kankaalle
    39 x 50 cm

  • pohjola/2013/Noponassu_p

    Nöpönassu, 2013
    akryyli ja akryylimassa kankaalle
    39 x 50 cm

  • pohjola/2013/Sulo_p

    Sulo, 2013
    akryyli ja akryylimassa kankaalle
    39 x 50 cm

  • pohjola/2013/Uups_p

    Uups!, 2013
    akryyli ja akryylimassa kankaalle
    39 x 50 cm

  • pohjola/2013/Namu_p

    Namu, 2013
    akryyli ja silikoni kankaalle
    39 x 50 cm

  • pohjola/2013/Yummy_I_p

    Yummy I, 2013
    akryyli ja akryylimassa kankaalle
    39 x 50 cm

  • pohjola/2013/Yummy_II_p

    Yummy II, 2013
    akryyli ja akryylimassa kankaalle
    39 x 50 cm

  • pohjola/2013/Kulta_p

    Kulta, 2013
    akryyli ja akryylimassa kankaalle
    39 x 50 cm

  • pohjola/2013/Joyful_Warrior_I_p

    Joyful Warrior I, 2008-2013
    lyijykynä, akryyli, polyuretaani ja akryylimassa vanerille
    245 x 123 x 20 cm

  • pohjola/2013/Joyful_Warrior_II_p

    Joyful Warrior II, 2008-2013
    lyijykynä, lakka ja akryylimassa vanerille
    245 x 123 x 10 cm

  • pohjola/2013/For_Us_p

    For us, 2013
    installaatio

  • pohjola/2013/Foru_Us_yksityis

    For us (yksityiskohta), 2013
    installaatio

  • pohjola/2013/Marryme_p

    Marry me!, 2013
    betonivalu, akryylimassa, sekatekniikka
    100 x 31 x 31 cm

  • pohjola/2013/Congratulations_well_done_p

    Congratulations, well done!, 2013
    betonivalu, akryylimassa, sekatekniikka
    87 x 25 x 25 cm

  • pohjola/2013/Lucky

    Lucky, 2013
    betonivalu, akryylimassa, polyuretaani, sekatekniikka
    59 x 31 x 31 cm

  • pohjola/2013/Afternoon_Delights_p

    Afternoon Delights, 2013
    betonivalu, akryylimassa, sekatekniikka
    65 x 24 x 24 cm

  • pohjola/2013/Special_chocolate_p

    Special chocolate, 2013
    betonivalu, akryylimassa, sekatekniikka
    73 x 18 x 18 cm

  • pohjola/2013/Hello_p

    Hello, 2013
    akryyli ja akryylimassa kankaalle
    174 x 154 cm

  • pohjola/2013/Daydream_p

    Daydream, 2013
    akryyli ja akryylimassa kankaalle
    145 x 174 cm

  • pohjola/2013/Iloveyou_p

    I Love You, 2013
    akryyli ja akryylimassa kankaalle
    145 x 174 cm

  • pohjola/2013/Makea_elama_yleis

    Makea elämä, 2013
    installaatio

  • pohjola/2013/Makea_elama_yksityis1

    Makea elämä (yksityiskohta), 2013
    installaatio

  • pohjola/2013/Makea_elama_yksityis2

    Makea elämä (yksityiskohta), 2013
    installaatio

  • pohjola/2013/Makea_elama_p

    Makea elämä (yksityiskohta), 2013
    installaatio

 
 
 
 
 
top