Jaakko Heikkilä 9.1. - 31.1.2010
Cida, Cero, Janko ja Tina
Cero kiskaisee vaimonsa Cidan syliin uudessa Itaparican saarikaupungin rakentamassa asunnossa ja kuiskaa, että Riossa oli liikaa väkivaltaa.
- Täällä meillä on hyvä olla. Täällä on turva.
Samaan aikaan Tina Balkanilla kirjoittaa ja lukee läksyjään serbiaksi. Mutta keittiössä jalkojaan heiluttavaa isoäitiään hän kiittää päivällisestä omalla kielellään: Mulzamiec!
Se on ikivanhaa romaniaa, rajaseudun kieltä. Sitä kaikki puhuvat. Sitä ei kirjoiteta eikä lueta.
Näyttelyn valokuvat ovat ihmisistä Brasiliassa ja Serbiassa.
Serbiassa olen tehnyt vuosina 2007 ja 2008 projektia työnimellä ”Unohdettuna Europassa” (Lost in Europe). Valakit (Vlach’s) ovat vanhaa romaniaa puhuva vähemmistö itäisessä Serbiassa.
Brasiliassa tein talvella 2008 yhteisötyön uudella vuokrataloalueella Itaparican saarella, Salvadorin edustalla. Sen mahdollisti Sacatar Foundationin taiteilijaresidenssi.
Jaakko Heikkilä
Jaakko Heikkilä (s. 1956) kuvaa ihmisiä lämpimästi ja myötäelävästi. Hän on ollut pitkään kiinnostunut vähemmistöistä ja erilaisista pienyhteisöistä, joita hän kuvannut mm. Tornionlaaksossa, Venäjällä ja New Yorkin Harlemissa. Hänen viimeisin suuri työnsä oli Armenian Diasporaa käsittelevä näyttely-ja kirjakokonaisuus Armenian Vaiettuja Tarinoita (Unspoken Destinies). Jaakko Heikkilä sai Hanaun kaupungin taidepalkinnon Saksassa 2002 ja valokuvataiteen valtionpalkinnon 2007.
Jankon nokoset, 2007 |
Ljuba, 2007 |
Martinin matka, 2007 |
Nainen, 2007 |
Tina, 2007 |
Aldeci, 2008 |
Cida ja Cero, 2008 |
Hillary, 2008 |
Mariane ja Jandaraina, 2008 |
Ana , 2008
|
