Kari Soinio 7.2.-1.3.2009Sankarin koti — Domesticated Hero
Yksi taiteeni näkyvimpiä piirteitä on ollut perinteisen mieskuvan rikkominen.
Käyttäen itseäni kuvieni mallina olen pyrkinyt kyseenalaistamaan totuttuja ajatustapoja katsomisesta, maskuliinisuudesta ja miehen ruumiista. Olen kuvannut näitä mieskuvia jo kaksikymmentä vuotta, ja nyt esille tuleva Sankarin koti -näyttelyni jatkaa aiempien teossarjojeni teemojen käsittelyä.Sankarin koti -teossarja näyttää aikaisemmasta tuotannostani tutun hahmon uusissa ympäristöissä. Luonnon ja kaupungin maisemissa seikkaillut sankari on nyt siirtynyt kodin ja puutarhan yksityiseen piiriin. Luonnossa koettava vapaus ja aistillisuus tulevat osaksi kodin kontrolloitua ja piilotettua maailmaa. Koti muuttuu miehen ruumiillisuutta, maskuliinisuuden ja feminiinisyyden, seksuaalisuuden ja sensuaalisuuden vuoropuhelua heijastavaksi mielen maisemaksi. Yhtenä
hetkenä mies keikistelee kameralle, toisena hän vajoaa synkkyyteen.Kari Soinio
Näyttelyä on tukenut Valtion valokuvataidetoimikunta.
KIRJANJULKISTAMISTILAISUUS Galleria Heino Pe 6.2. klo 14
Näyttelyn yhteydessä ilmestyy Kari Soinion tuotantoa laajasti esittelevä kirja Maisemasta paikkaan – From Landscape to Place, jonka on kustantanut Maahenki. Kirja sisältää lukuisten teoskuvien ohella neljä tutkimuksellista artikkelia, joiden kirjoittajat ovat Steven Dixon (USA/Ruotsi), Hanna Johansson, Leena-Maija Rossi ja Paul Wilson (USA). Sekä kirjan kuvien että tekstien teemoja ovat kansallismaisema kulttuurisena ja ideologisena luonnonmaisemana, urbaani maisema, sukupuolittunut ruumiillisuus sekä kuvallisen esittämisen teoria.
KERAVAN TAIDEMUSEO Maisemasta paikkaan
28.1. – 15.3.2009
Samaan aikaan galleria Heinon näyttelyn kanssa on Keravan taidemuseossa esillä Kari Soinion retrospektiivinen näyttely Maisemasta paikkaan. Keravan taidemuseon osoite on Klondyketalo, Kumitehtaankatu 5 F, Savio. Puh. 09-294 8090.
Sankarin koti # 1, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
101 x 125 cm
editio: 6Sankarin koti # 2, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
101 x 125 cm
editio: 6Sankarin koti # 3, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
101 x 125 cm
editio: 6
Sankarin koti # 4, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
101 x 125 cm
editio: 6Sankarin koti # 5, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
101 x 125 cm
editio: 6Sankarin koti # 6, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
125 x 101 cm
editio: 6Sankarin koti # 7, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
125 x 101 cm
editio: 6Sankarin koti # 8, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
125 x 101 cm
editio: 6Sankarin koti # 9, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
100 x 81 cm
editio: 6Sankarin koti # 10, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
100 x 81 cm
editio: 6Sankarin koti # 11, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
100 x 81 cm
editio: 6Sankarin koti # 12, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
100 x 81 cm
editio: 6Sankarin koti # 13, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
100 x 81 cm
editio: 6Sankarin koti # 14, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
100 x 81 cm
editio: 6Sankarin koti # 15, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
100 x 81 cm
editio: 6Sankarin koti # 16, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
81 x 100 cm
editio: 6Sankarin koti # 17, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
61 x 139 cm
editio: 6
Sankarin koti # 18, 2009
digitaalinen värivedos dipondille
61 x 139 cm
editio: 6