Kim Simonsson 29.4. - 21.5.2006

Curriculum Vitae (.pdf)

Kim Simonsson on kuvanveistäjä (s.1974), joka käyttää keramiikkaa välineenään. Simonsson palkittiin vuonna 2004 Vuoden nuori taiteilija-palkinnolla. Saman vuoden elokuussa hänet pyydettiin Arabian Taideosastoyhdistys ry:n ensimmäiseksi taiteilijavieraaksi. Vierailukauden jälkeen, syksyllä 2005 Simonssonin teokset olivat esillä yksityisnäyttelyssä New Yorkissa, Nancy Margolis -galleriassa. Nyt hänen teoksiaan tulee ensimmäistä kertaa esille galleria Heinoon.

“Nyt esille tulevan näyttelyn teoksista suurin osa on toteutettu tänä vuonna, 2006. Uudet teokseni jatkavat aikaisemmista näyttelyistäni tutuksi tullutta fantasiahahmojen ideaa. Nyt yhdistävänä aiheena on naamioituminen.”Näyttelyn keramiikkafiguurit ilmentävät kuvanveistäjän fantasiamaailmaa. Teoksissa keramiikan kulttuuriperinne yhdistyy nykyajan populaarikulttuuriin. Teosten omaperäisyys syntyy pienistä yksityiskohdista: keramiikkaan poratuista rei’istä, platina-lasitteesta, lasikuvuista ja kypäristä. Kim Simonsson naamioi keramiikkaan populaari- ja korkeakulttuurin ristiriitaa.

Elise Kovanen

 

Naamioituminen, 2006
keramiikka, lasite, lasi, sementti, bondo
45 x 55 x 130 cm

Kaksoset, 2006 (2 osaa)
keramiikka, lasi, hopeanitraatti, bondo, automaali
45 x 100 x 115 cm

 

Kypäräpeura, 2006
keramiikka, lasite, lasi, hopeanitraatti, bondo, automaali
85 x 60 x 100 cm

 

Kypäräpeura, 2006
keramiikka, lasite, lasi, hopeanitraatti, bondo, automaali
85 x 60 x 100 cm

Idoli, 2006
keramiikka, lasi, bondo, automaali
125 x 110 x 145 cm

Alkemisti, 2006
keramiikka, lasite, lasi, bondo, automaali
30 x 40 x 115 cm

Opetuslapsi, 2006
keramiikka, lasite, lasi, platina, bondo, automaali
70 x 100 x 100 cm

Opetuslapsi, 2006
keramiikka, lasite, lasi, platina, bondo, automaali
70 x 100 x 100 cm

Mad Max 3, 2006
keramiikka, lasite, lasi, bondo, automaali
35 x 50 x 100 cm

Mad Max 3, 2006
keramiikka, lasite, lasi, bondo, automaali
35 x 50 x 100 cm

Sulava käsi, 2006
keramiikka, lasi, bondo, automaali
30 x 50 x 130 cm

Näkymätön koira, 2006
keramiikka, lasite, bondo, automaali
85 x 65 x 100 cm

Supersankari sulaa, 2006
keramiikka, lasite, lasi, polyesterihartsi
35 x 45 x 130 cm

Huono paimen, 2005
keramiikka, lasi, bondo, automaali
90 x 75 x 30 cm

Käärmejoutsen, 2006
keramiikka, lasite, lasi, bondo, automaali
35 x 50 x 130 cm

 

Isoimmat kuvatiedostot avautuu klikkaamalla kuvaa. Lehdistökuvia saatavissa galleriasta.