Markus Rissanen 28.1.-13.2. 2005

Curriculum Vitae (.pdf)


Stemnotes

Hymyilevä järjestysmies

Oletetaan seuraavaa: maalaus olisi maalauksen esitys, kuvaus omasta rakenteestaan ja tekemisensä tavasta. Tällöin jokainen maalaus itsessään kertoisi meille jotakin siitä, mitä maalauksella tarkoitetaan. Tämä olisi yleistä ja koskisi kaikkia.

Markus Rissasen tapauksessa oletus maalauksen itseään kuvailevan rakenteen ja taiteena olemisen liitosta saa erityisen painon. Hänen teostensa aiheena on paljon muutakin kuin maalaamisen prosessi, muutakin kuin maali. Tässä mielessä kaikki se, mikä tekee Rissasen uusista teoksista välitöntä silmäniloa - pohjustamaton kangas ja entisestään pelkistynyt väriskaala - on alisteisessa asemassa. Toisin sanoen maalarina Rissanen on kiinnostunut enemmän maalauksen esittämisen kysymyksistä kuin maalaamisen tekniikoista   sinänsä. Tämä esitys määrittyy leimallisesti selkeytenä ja täsmällisyytenä. Se saa asiat näyttämään helpoilta; näemmehän vaivatta Rissasen teosten tekemisen tavan ja voimme rakentaa mielikuvan niiden tekijästä, mikäli haluamme ylläpitää uskoamme siihen, että maalaus on kuvaus tekijänsä tavoista. Yksinkertaisuus on kuitenkin pettävää.

Ei kannata pelästyä maalauksen yleisen esityksen ja aiheeseen sisältyvän esityksen välistä paradoksia, joka Markus Rissasen teoksissa piilee. Tekijä pitää huolen siitä, että hänen teoksensa houkuttelevat meitä edelleen maalauksina, eivät opetustauluina. Mutta mieltymystään jälkimmäisiin hän ei silti kätke. Didaktisuuden uhallakin visuaalisen esittämisen pohtimisella on etunsa. Rissasen töiden systematiikka, niiden omalaatuinen taksonomia ja jaksollinen järjestelmällisyys alkavat hahmottua jo ensimmäisellä katsomisella. Rissasen taito on siinä, että teokset eivät tyhjene tähän. Hänen kuva-aiheistonsa saattaa muistuttaa outoa selostetta tai käyttötarkoitukseltaan täsmentämätöntä kaaviota. Näihin kaavioihin jää kuitenkin liiaksi aukkoja, jotta niiden voisi sanoa kuvaavan jotakin tiettyä asiaa. Tämä nostaa katsojan eteen yllättävän kysymyksen: onko valmis teos pohjimmiltaan vain esitys siitä, miten jotakin voitaisiin visuaalisesti esittää?

Mikäli tämä hyväksytään, Markus Rissasen voi sanoa rakentavan maalauksiinsa kuvauksia informaation esittämisestä. Hän myös todistaa, että siihen työhön voi käyttää värejä, muotoja ja muita maalaustaiteen välineitä. Valitsemalla välineensä hieman tavanomaista tarkemmin Rissanen saa pienistä asioista irti paljon. Tyhjät kaaviot muuttuvat kukkasiksi, sanattomat selosteet visuaalisiksi runoiksi. Rissanen paitsi maalaa hypoteettisen kuvauksen informaation esittämisestä (teoria), hän myös tuottaa uudenlaista visuaalista informaatiota (käytäntö). Kannattaa muistaa, että informaatio on ennen muuta muodon antamista muodottomalle, informaaliselle. Laajassa merkityksessä tämä pyrkimys kattaa suurimman osan inhimillisestä toiminnasta. Markus Rissasen tavoite on aavistuksen rajatumpi ja tarkemmin valikoitu. Hän tekee maalauksia, joissa järjestys ja muodonanto eivät sulje pois epämuodollisuutta ja sukkelaa leikkiä. Uskon, että siinä kohdin informaatio alkaa muuttua tiedoksi, jollaiselle on tarvetta.

Jyrki Siukonen

Quantum Evolution, 2004  
akryyli kankaalle
160 x 180 cm

Elementary Map, 2004
akryyli kankaalle
160 x 180 cm

 

Urpflanze, 2004
akryyli kankaalle
140 x 160 cm

 

Pattern Jam, 2004
akryyli kankaalle
100 x 110 cm

 

Urpflanze, 2004
akryyli kankaalle
140 x 160 cm

Branch of Natural Logic, 2004
akryyli kankaalle
100 x 110 cm

 

Stemnotes, 2004
akryyli kankaalle
70 x 80 cm

 

Stemnotes, 2004
akryyli kankaalle
70 x 80 cm

 

Flow, 2004
akryyli kankaalle
70 x 80 cm

 

Circulation, 2004
akryyli kankaalle
160 x 140 cm

 

Stumpy, 2004
akryyli ja hartsi MDF-levylle
44 x 50 cm

Urpflanze, 2004
akryyli ja hartsi MDF-levylle
32 x 30 cm

 

Plantscape, 2004
akryyli ja hartsi MDF-levylle
32 x 30 cm

 

Urpflanze, 2004
akryyli ja hartsi MDF-levylle
30 x 28 cm

Cool Composition I, 2004
akryyli ja hartsi MDF-levylle
28 x 24 cm

Cool Composition IV, 2004
akryyli ja hartsi MDF-levylle
28 x 24 cm

 

Cool Composition III, 2004
akryyli ja hartsi MDF-levylle
28 x 24 cm

 

Cool Composition II, 2004
akryyli ja hartsi MDF-levylle
28 x 24 cm

Plantscape, 2004
akryyli ja hartsi MDF-levylle
42 x 44 cm

 

Isoimmat kuvatiedostot avautuu klikkaamalla kuvaa. Lehdistökuvia saatavissa galleriasta.