Sami Lukkarinen 18.2.-6.3.
2005

Curriculum Vitae (.pdf)

Hot or Not?

Hot or Not? on maalaussarja suomalaisista, jotka ovat jättäneet kuvia itsestään toisten arvosteltaviksi internetin palvelusivustoille, joilla niitä on satojatuhansia.   Kuvat paljastavat rehellisesti ja kiinnostavasti sen, millaisina ihmiset näkevät ja haluavat näyttää itsensä. Maalaukset ovat siis ikään kuin muotokuvia yksityisten ihmisten kuvista, joista internet on tehnyt julkisia. Näyttelyssä on mukana myös ensimmäinen maalaamani omakuva.  

Tutkin taiteessani digitaalikuvan ja maalauksen suhdetta. Uskon digitaalikuvan tarjoavan merkittävästi uusia mahdollisuuksia maalaustaiteelle. Käsittelen valitsemieni ihmisten kuvat Photoshop-kuvankäsittelyohjelmalla. Lasken kuvien sisältämän informaation määrää, jolloin pikselien koko kasvaa ja väri-informaatio nousee selkeämmin esiin. Käsiteltyjen kuvien perusteella teen lopullisen maalauksen kankaalle tai akryylilevylle. Maalaan jokaisen pikselin erikseen pyrkien jäljittelemään digitaalikuvan värisävyjä mahdollisimman tarkasti. Maalaamisen hitaus ja materiaalisuus muodostavat vahvan kontrastin digitaalikuvan nopeudelle, äärettömälle määrälle ja keveydelle.

Olen käyttänyt digitaalikuvaa maalausteni lähtökohtana vuodesta 1999 lähtien. Näiden aiempien maalausprojektieni aiheina ovat olleet graffitijunat, moderni arkkitehtuuri ja sähköpostin tukkiva roskaposti.     

Sami Lukkarinen

 

BUUZIGIRL sarjasta Hot or Not?, 2004
öljy akryylilevylle

124 x 106 cm

 

JASU 69 sarjasta Hot or Not?, 2004
öljy kankaalle

138 x 171 cm

 

LAURA sarjasta Junk Mail, 2003
öljy akryylilevylle

93 x 75 cm

 

LAURA sarjasta Junk Mail, 2003
öljy akryylilevylle

93 x 72 cm

 

LAURA sarjasta Junk Mail, 2003
öljy akryylilevylle

105 x 84 cm

LAURA sarjasta Junk Mail, 2003
öljy akryylilevylle

93 x 75 cm

 

NING (Thai Bride) sarjasta Junk Mail, 2004
öljy kankaalle

182 x 100 cm

 

TUEN (Thai Bride) sarjasta Junk Mail, 2004
öljy kankaalle

165 x 120 cm

OMAKUVA sarjasta Hot or Not?, 2005
öljy akryylilevylle

106 x 100 cm

 

PIKKU PANTA sarjasta Hot or Not?, 2004
öljy akryylilevylle

106 x 116 cm

RUSSIAN BRIDE 2 sarjasta Junk Mail, 2003
öljy akryylilevylle

129 x 38 cm

RUSSIAN BRIDE 1 sarjasta Junk Mail, 2003
öljy akryylilevylle

76 x 100 cm

RUSSIAN BRIDE 3 sarjasta Junk Mail, 2003
öljy akryylilevylle

78 x 51 cm

s4Ra sarjasta Hot or Not?, 2004
öljy akryylilevylle

84 x 63 cm

SPORTTIPETE sarjasta Hot or Not?, 2004
öljy kankaalle

180 x 98 cm

SUPERCAT sarjasta Hot or Not?, 2004
öljy kankaalle

170 x 93 cm

BOOBYTRAP sarjasta Hot or Not?, 2004
öljy kankaalle

130 x 110 cm

Isoimmat kuvatiedostot avautuu klikkaamalla kuvaa.
Lehdistökuvia saatavissa galleriasta.