Petri Hytönen 29.10.-20.11. 2005

Curriculum Vitae (.pdf)

Yksi viime vuosina paljon suomalaisessa taidemaailmassa esillä ollut kuvataiteilija Petri Hytönen (s. 1963) maalaa vesiväreillä, sekä pensseliä että ruiskumaalaustekniikkaa käyttäen. Syksyllä 2004 Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä pitämässään laajassa näyttelyssä Hytönen asetti esille ensimmäiset teoksensa, joissa pohjana oli suurikokoinen mustesuihkutuloste. Näitä itse ottamiaan valokuvia Hytönen käsittelee ensin tietokoneen ruudulla photoshopilla "pyyhkien" valokuvan pintaan tyhjän tilan, johon hän sitten vedostettuaan valokuvan paperille maalaa kuvan. Näyttelyssä Hytönen pääsi alkuun uudella tiellään, jota hän nyt esille tulevassa näyttelyssä jatkaa uusin teoksin ja aihein: sarja on saanut nimekseen Henki ja liha.

Nimi viittaa Petri Hytösen omakohtaiseen, keski-ikäistyvän taiteilijan kokemukseen fyysisestä vanhenemisesta: hän tuntee rekisteröivänsä taiteessaan nyt entistä korostuneemmin erilaisten kuvien ja tunnelmien kautta - suoremmin tai epäsuoremmin - henkistä maailmaa. Petri Hytönen ja hänen puolisonsa Marika Kaarna (s.1966) pitävät galleriassa yksityisnäyttelynsä samaan aikaan. Maalarina erottuvan, persoonallisen kädenjäljen omaavan Marika Kaarnan öljyvärimaalauksissa on naivistisen kuvaustavan vaikutelma, mutta maalaukset ovat enemmän kuin naivistisia arkisen elämän kuvauksia. Niiden aiheet nousevat usein yleispäteviksi ja ajattomiksikin.

Kolmilapsisen perheen vanhempina Petri Hytösen ja Marika Kaarnan taiteen kuvallisessa maailmassa on nähtävissä lasten mielikuvituksen, satujen, leikin ja unimaailmankin heijastuminen. Molemmat ovat moniulotteisia tarinankertojia. Teoksissa on myös upeaa maalauksellisuutta: Hytösellä valolla luotuja tunnelmia, purppuramaisia sävyjä ja pumpulimaisen pehmeitä pintoja, Kaarnalla taas usein intensiivisen hehkuvia värejä, kuin mielentiloja.

Rauli Heino

 

Angels in the sky, 2005
vesiväri paperille
56 x 81 cm

 

Armo, 2005
vesiväri paperille
56 x 81 cm

 

City and Fighting Spirits, 2005
vesiväri paperille
56 x 81 cm

 

Dinner is ready, 2005
vesiväri paperille
56 x 81 cm

Ilo, 2005
mustesuihkutuloste, vesiväri paperille
155 x 230 cm

 

In and Between, 2005
mustesuihkutuloste, vesiväri paperille
104 x 137 cm

Isorokon, Buddhan ja balilaisen varjonuken keskustelu, 2005
vesiväri paperille
56 x 81 cm

 

Juhannusyö, 2005
vesiväri paperille
104 x 78 cm

 

Kohtaaminen taivaalla, 2005
vesiväri paperille
81 x 56 cm

 

Kylässä, 2005
mustesuihkutuloste, vesiväri paperille
225 x 450 cm

Myötätunto, 2005
mustesuihkutuloste, vesiväri paperille
151 x 200 cm

Coast Guard, 2005
mustesuihkutuloste, vesiväri paperille
151 x 225 cm

 

Peto on irti, 2005
vesiväri paperille
81 x 56 cm

Henki ja liha, 2005
mustesuihkutuloste, vesiväri paperille
104 x 296 cm

Isoimmat kuvatiedostot avautuu klikkaamalla kuvaa. Lehdistökuvia saatavissa galleriasta.