Karita Kivikoski-Veijalainen 11.9.-28.9. 2003

Curriculum Vitae (.pdf)


Maalaukseni perustuvat arjen keskustelulle. Keskustelen itseni kanssa samalla kun maalaan. Alitajuntani pyytää puheenvuoron käteni kautta, johon silmäni antavat vastakommentit. Aiheeni löydän ilmiöistä ja asioista, jotka tapahtuvat joko minulle tai kanssaihmisilleni. Erilaiset tunteet sekä tuntemukset ovat herättäneet halun pohtia ja keskustella.
Jokin ajatus jää mieleeni kypsymään. Yleensä ajatukseen sekoittuu kiinnostava muoto tai toisinaan konkreettinen havainto, jonka avulla voin aloittaa keskustelun eli maalaamisen. Työn edetessä keskustelu muuttaa suuntaa, syvenee ja selkeytyy. Varsinainen lopputulos on usein itsellenikin yllätys. Keskittyessäni keskeneräiseen maalaukseen, en vielä tiedä tulevia aiheita. Etenen päiväkirjanomaisesti ja pohdittavia asioita on löytynyt. Taaksepäin katsoessani huomaan kaaren, jonka työni muodostavat antaen vaikutelman isommasta aihelinjauksesta, vaikka tietoisesti en ole niin tehnyt.
Näyttelytilassa työni jatkavat keskustelua taiteen kokijan kanssa. Pidän maalaamista palkitsevana työnä, jos vastapuhelua ja pohdintaa syntyy sekä mahdollisesti myös erilaisia näkökulmia kuin itselläni on. Taidetta ei voi koskaan ymmärtää väärin. Jokaisen tulisi tarkastella taidetta itsensä kautta ja antaa itselleen mahdollisuus omaan puheenvuoroon.

Karita Kivikoski-Veijalainen


Ei vaaraa, 2003
öljy kankaalle
220 x 130 cm

 

Näkyvissä, 2003
öljy kankaalle
195 x 140 cm

 

Elossa, 2003
öljy kankaalle
140 x 190 cm

 

Elintila, 2003
öljy kankaalle
185 x 280 cm

 

Loukkaus, 2003
öljy kankaalle
60 x 40 cm

Mahdollisuus, 2003
öljy kankaalle
70 x 50 cm

 

Lähesty minua, 2003
öljy kankaalle
130 x 200 cm

 

Isoimmat kuvatiedostot avautuu klikkaamalla kuvaa. Lehdistökuvia saatavissa galleriasta.