Martti Jämsä 17.9.-3.10. 2004

Curriculum Vitae (.pdf)


Lähde

Valokuvataiteilija Martti Jämsälle (s.1959) mustavalkoinen kuvakieli valoineen ja varjoineen on aina ollut tavaramerkki. Jämsä muistetaan ennen kaikkea hänen perheensä kesänviettoa kuvaavista hienoista kuvista. Kuvasarjallaan hän oli vuonna 2004 Fotofinlandia finalisti, ja kuvista on myös julkaistu kirja Kesä (Musta Taide 3/2003).

Valokuvataiteilijana Jämsä on myös korostuneesti käsityöläinen, koska hän haluaa tehdä kaiken itse alusta loppuun asti ja vaikuttaa näin mahdollisimman paljon lopputulokseen kuten värisävyjen toistoon, pohjustusmateriaaleihin ja pintoihin. Digitaalisten suurten värivedosten aikakaudella hän onkin ikään kuin vanhan tyylin edustaja.

Nyt esille tulevassa näyttelyssään Martti Jämsä on alkanut etsiä taiteessaan uusia aiheita. Hänen kuvansa luotaavat nyt menneisyyttä - ne ulottuvat aikajanassa aina 20-luvulta 90-luvulle. Katsojan hän asettaa installaationomaisen, teemallisesti melko yhtenäisen kuvamaailman keskelle, jota eri teossarjat ja yksittäiset teokset ikään kuin kertomuksellisesti rytmittävät.

Teossarjoissa hän rinnastaa vanhat, löydetyt tai kotialbumista lainatut valokuvat kuviin hänen itsensä kuvaamista erilaista yksittäisistä - ja siten symboliarvoltaan korostuvista - esineistä. Kuvia rinnastamalla Jämsä luo “uusia kuvia” - joko ikään kuin korostaen vanhojen kuvien alkuperäistä merkitystä omalla tulkinnallaan tai tulkitsemalla niitä uudelleen. Näyttelyn nimi ja teos Lähde kertovat tästä näyttelyn ajatuksellisesta taustasta.

Kaiken kaikkiaan Martti Jämsän kuvat kysyvät taiteilijalta ja katsojalta, mitä vanhat valokuvamme ja esineemme kertovat menneisyydestämme? Millaisia ovat muistomme? Kuvista henkii vahva tietoisuus ajasta - ja sen kulumisesta. 

Rauli Heino

 

Sarjasta RAKKAUDELLA , 2004
‘Valkovuokko’

laminoitu mv-kuva alumiinille

50 x 40 cm

editio 5

’Tuntematon I’

mv-kuva lasille

60 x 25 cm
1/1

Sarjasta ARVOITUKSIA, 2004    
’Saippuapaketti’
laminoitu mv-kuva alumiinille

50 x 40 cm

editio 5

’Suudelma’
mv-kuva lasille, jalusta 
50 x 40 cm
editio 5

PYÖRÄLLÄ I, 2004
ferrotypia

9 x 6,5 cm
PYÖRÄLLÄ II, 2004
mv-lasinegatiivi

9 x 12 cm

Sarjasta RAKKAUDELLA, 2004
’Tuntematon II’
mv-kuva lasille, jalusta
60 x 28 cm

1/1
‘Pääsiäislilja II’
laminoitu mv-kuva alumiinille
50 x 40 cm
editio 5

  

LÄHEISET, 2004 (4 osaa)
mv-kuva alumiinille

20 x 15 cm (1 osa)
editio 5

 

Isoimmat kuvatiedostot avautuu klikkaamalla kuvaa.
Lehdistökuvia saatavissa galleriasta.